Loppukauden peliruuhkaa purkamaan Espooseen

Ottelusiirtojen vuoksi OLS:n runkosarjan päätös pelitahdiltaan tiukka, kun jokaisena viikonloppuna pelataan kahden ottelun verran. Peliruuhkaa joukkue lähtee purkamaan tänään perjantaina Espooseen Oilersin vieraaksi. Ottelu alkaa kello 18.30 ja sitä voi …

Jatkuuko jatkoaikojen putki kotikentällä

OLS:n viikonlopun toiseen kamppailuun saapuu vieraaksi Nokian KrP. Yksi jännitettävä asia illan otteluun on, nähdäänkö Kastellissa jälleen jatkoaika, sillä peräti neljä edellistä kotiottelua on vaatinut yli 60 minuuttia ennen kuin …

Steelers vei voiton jatkoajalla

Jännittävä oli OLS:n ja Steelersin välinen kamppailu F-Liigassa. Ja kuten OLS:lla on ollut viime aikoina tapana kotikentällä tehdä, ratkaisu haettiin aina jatkoajalta asti. Neljä viimeistä OLS:n kotiottelua on päättynyt jatkoajalla, …

Yleisön kera kahden pelin viikonloppuun

OLS:n miehet palaavat yleisön eteen Kastellissa viikonloppuna. Lauantaina joukkue kohtaa Steelersin kello 15 alkavassa ottelussa ja sunnuntaina Ouluun saapuu Nokian KrP. Tuokin ottelu alkaa jo klo 15. Keltasinisten kokoonpano on …

OLS-Nokian KrP siirtyy pelattavaksi 6.2.

Lauantaille 22.1. suunniteltu ottelu OLS-Nokian KrP siirtyy. Uusi päivämäärä on sunnuntai 6.2. klo 15.00. Tulevan lauantain ottelu jouduttiin siirtämään OLS:n edustusjoukkueessa ilmenneiden koronatapausten vuoksi.

Karhut taipui vasta jatkoajalla

OLS:n ja Karhujen välinen kamppailu Kastellissa tarjosi draamaa ja loppuun asti jännittävän kamppailun. Lopulta kotijoukkue OLS palasi voittokantaan Petri Niemelä iskiessä jatkoajalla 4-3 (1-1, 1-1, 1-1, 1-0)-loppulukemat Aapo Rantaniemen esityöstä. …

Ärjyykö Karhu tyhjässä Kastellissa?

OLS:n miesten paluu kotikentälle Kastelliin tapahtuu tänään sunnuntaina 16.1. Vastaan tulee Karhut Porista. Tyhjille katsomoille pelattava ottelu on nähtävissä OLS:n omana lähetystuotantona Ruutu Urheilun kautta. OLS lähtee katkaisemaan ottelussa kahden …

Seinäjoella mentiin isäntien komennossa

SPV:n ja OLS:n välinen ottelu vuoden aluksi tarjosi ennakkoon herkulliset asetelmat. Joukkueet olivat kahden pisteen sisällä sarjataulukossa ja kokeneella kotijoukkueella oli pienoisen painepelin tuntua, ettei ero oululaisiin kasva viiteen pisteeseen …

Seinäjoella studio-ottelussa isoja sarjapisteitä

Uusi vuosi käynnistyy OLS:n osalta melkoisella herkkupalalla Seinäjoen Urheilutalolla. Kahden pisteen sisällä sarjataulukossa majailevat OLS ja SPV iskevät yhteen Ruutu Urheilun studio-ottelussa klo 17 alkaen. Lähetys alkaa jo 16.30. ”Joulutauolla …