OLS-salibandy selkeyttää pelaajapolkuaan

OLS-salibandyn juniorien pelaajapolkua päivitetään. Taustalla on halu selkeyttää toimintaa ja tarjota entistä selkeämpi pelaajapolku niin kilpaurheiluun kuin harrastamiseenkin.

”Pari vuotta sitten halusimme pitää laajempaa pelaajamassaa mukana toiminnassa pidempään ja silloin tehtiin päätös, että varsinainen edustusjoukkuetoiminta alkaa vasta P15-ikäluokassa (silloiset C2-juniorit). Tämä on kuitenkin aiheuttanut kipuilua toiminnassamme ja tuonut tiettyä rauhattomuutta ikäluokkiin”, OLS-salibandyn lajivastaava Jani Lipsanen kertoo.

Lipsasen mukaan myöhäinen joukkuejako edustus-, kilpa- ja harrastetoimintaan toi haasteita, joita ei oltu osattu ottaa huomioon.

”Aikaisemman muutoksen taustalla oli tahtotila saada junioreita pysymään lajin parissa pidempään. Nyt nähtiin, etteivät nämä asiat toimi aina käytännössä samalla tavalla kuin aikuiset paperilla ajattelevat. On selvää, että pelaajia tulee edelleen lopettamaan ja vaihtamaan joukkueita/seuraa, mutta haluamme nyt selkeyttää oman polkumme ja luoda ympäristön, jossa jokaiselle löytyy mahdollisimman selkeästi tapa ja taso harrastaa sekä pelata.”

Lipsasen mukaan yksi seuran parhaista päätöksistä on ollut valmennuspäällikön Jani Lämsän palkkaus. Se ei ole kuitenkaan poistanut haastetta nuoremmista ikäluokista, joissa tuki ohjaajille on jäänyt liian vähäiseksi.

”Tässä nyt myös mietitään realistisesti sitä, että mitkä meidän henkilöresurssit ovat ja miten niitä saadaan käyttöön paremmin”, Lipsanen avaa.

Osana muutosta seuran valmentajana tällä kaudella P15-edustusjoukkueessa toimiva Miikka Hautamäki aloittaa ikäluokkavalmentajana, jonka vastuulla on P13-P15 ikäluokkien edustusjoukkuetoiminnan valmennustoiminnan kehittäminen. Seuran valmennuspäällikön työpanosta pystytään näin kohdistamaan nuoremmissa ikäluokissa P11-P12-edustusjoukkueiden toimintaan.

Seuran lajivastaava Lipsasen työpanosta tullaan kohdistamaan jatkossa enemmän harrastepolulle ja siellä varsinkin uusien joukkueiden perustamiseen.

”Pyritään luomaan mallia, jossa pystytään tarjoamaan aina uusille ohjaajille selkeät suuntaviivat ja mallit, mikä on OLS:n toiminnassa tärkeää. Kun valmentajapolullakin sitten tulee lisää haasteita, niin saadaan uuden pelaajapolun ansiosta kohdistettua enemmän tukea nuorempien juniorien valmentajille”, Lipsanen itse taustoittaa.

Lipsasen mukaan seuran tavoitteena on palkata junioripäällikkö, jonka työpanos kohdistuisi pelkästään nuorempien juniorien toiminnan kehittämiseen.

”Tällä hetkellä täytyy kuitenkin saada pelaajamäärät jälleen kasvuun, että se on realistista talouden näkökulmasta.”

Edustusjoukkueiden kasaaminen aloitetaan keväällä ja tästä tullaan tiedottamaan seuran kanavissa.

Tällä hetkellä muutos koskettaa poikajunioreita. Tyttöpuolelle pyritään rakentamaan oma polku, jossa pienempien harrastajamäärien realiteetit on otettu huomioon.

Lisätietoa:
Jani Lipsanen – 045 6968770
Seuran salibandyn lajivastaava