Päävalmentaja vaihtuu kauden jälkeen

OLS F-liigajoukkueen päävalmentajana kaksi edellistä kautta toiminut Jani Lämsä ei jatka joukkueen päävalmentajana kauden jälkeen. Viime kaudella OLS liigamiehistö jäi niukasti ulos playoff-peleistä sijoittuen runkosarjassa sijalle 9. ja lopulta vain yksi sarjapiste erotti joukkueen playoff-paikasta. Kuluvalla kaudella OLS löytyy sarjataulukosta sijalta 11, kun runkosarjaa on pelattu hieman yli puolet.

Alunperin Jani Lämsän päävalmentajasopimus kirjotettiin muotoon 1+1 ja viime kauden jälkeen molemmat osapuolet halusivat käyttää sopimuksessa olleen optiovuoden. Lämsä jatkaa tehtävässään kuluvan kauden loppuun asti, jonka jälkeen liigajoukkueen päävalmentaja vaihtuu.

”Ensimmäiseksi haluan henkilökohtaisesti kiittää Jania aivan mielettömästä määrästä töitä koko seuran ja nyt viimeisten kahden kauden aikana liigajoukkueen eteen. Tästä maasta on vaikea löytää ihmistä, joka antaa elämästään enemmän salibandylle kuin Jani. Kahden viimeisen kauden aikana lähtökohdat F-liigakauteen ovat olleet haastavat  ja silti Jani on saanut raavittua nuoresta joukkueesta hyviä pelillisiä esityksiä. Isossa kuvassa ei kuitenkaan olla saavutettu tuloksellisesti niitä asioita, mihin tässä joukkueessa potentiaali on ollut ja tulee seuraavallakin kaudella olemaan, joten seurana koemme, että nyt on sopimuksen päättymisen myötä aika on oikea ja siirtymä luonnollinen uudelle päävalmentajalle” kommentoi OLS salibandyn F-liigajoukkueen toiminnanjohtaja Samuli Koivuniemi.

Ensi kaudesta eteenpäin OLS F-liigajoukkueen päävalmentajana toimii Niko Kvist 2-vuoden sopimuksella.

”Nikon valinta päävalmentajaksi on luonnollinen jatkumo seuran strategiassa. Niko on työskennellyt seurassa monta vuotta ja samalla osoittanut Niittareiden peräsimessä kykynsä päävalmentajana ja koemme seurassa, että Niko on ansainnut aikansa myös liigajoukkueen päävalmentajana. Niko on seurannut läheltä viime ja tämän kauden joukkueen rakentamista ja pelillistä tekemistä, joten hän on jo valmiiksi hyvin sisällä joukkueen tekemisessä. Kvistillä on historiaa lähes jokaisen meidän sopimuspelaajan kanssa toimimisesta jossain kohtaa heidän pelaajauraa, joten Niko oli lopulta melko looginen valinta liigajoukkueen tulevaksi päävalmentajaksi” Koivuniemi jatkaa.

”Ensi kauden joukkueen rakentaminen on aloitettu jo hyvissä ajoin syksyllä, joten valmentajakysymyksen ratkaiseminen oli tärkeä etappi tähän liittyen  ja olemme tyytyväisiä siihen, että tämä saatiin hyvissä ajoin valmiiksi” päättää Koivuniemi.

Liigajoukkueen pelit jatkuu tulevana lauantaina 4.1.2025, kun Lämsä johdattaa joukkonsa Tapiolaan, hallitsevan Suomen mestarin Esport Oilersin vieraaksi. Seuraavan kerran keltasiniset nähdään Kastellissa 19.1 pelattavassa kotiottelussa LASB:a vastaan.

Lisätiedot ja kyselyt aiheeseen liittyen:

Samuli Koivuniemi / 045 6747628 / samuli.koivuniemi@ols.fi