Oulun Luistinseura ja Jani Lipsanen ovat päässeet sopimukseen loppukautta koskevasta sopimuksesta F-liigajoukkueen päävalmentajuudesta. Sopimus tehtiin sunnuntaina ja Jani Lipsanen nähdään joukkueen peräsimessä jo huomenna, kun OLS matkustaa vierasotteluunsa Seinäjoelle.
”Uutinen OLS:n päätöksestä tuli itselle yllätyksenä. Nopeasti sen jälkeen kuitenkin päätin, että jos Luistinseura kokee, että minulla on tässä tilanteessa annettavaa, niin ehdottomasti lähden loppukaudeksi mukaan. Kiitos tämän mahdollistamisesta myös OFBC:n hallituksella, joka antoi tukensa stintille” kommentoi Jani Lipsanen.
Jani Lipsanen on viimeksi valmentanut miesten liigassa Luistinseuraa kaudella 2019-2020. Tämän jälkeen hän on ehtinyt valmentaa myös Naisten U19-maajoukkueesta, joka päättyi hienosti vuoden 2021 maailmanmestaruuteen. Viimeisenä Jani toimi vielä osana Rankkojen Ankkojen naisten liigajoukkueen valmennusta kausina 2022-2024.
”Onhan tämä uusi ja jännittävä tilanne hypätä liikkuvaan junaan, mutta mieltä rauhoittaa tieto siitä, että edellisen päävalmentajan johdolla on tehty paljon oikeita asioita pelin eteen. Tärkein tehtävä on nyt vain loppukaudeksi kaivaa joukkueessa olemassa oleva osaaminen irti” lopettaa Lipsanen.

Kuva: Esa Jokinen
Jani Lipsanen nähdään ensimmäisen kerran tositoimissa jo huomenna.
”Asiat tapahtuivat viikonlopun aikana todella nopeasti ja olen äärimmäisen tyytyväinen, että saatiin Jani mukaan loppukaudeksi. Kuten jo useassa eri asiayhteydessä on mainittu, joukkueella pelaamisen peruselementit ovat aiemman valmennuksen osalta hyvällä tasolla, mistä osoituksena se, että olemme haastaneet jatkuvasti kauden aikana aivan liigan kärkijoukkueitakin. Loppukaudeksi näimme kuitenkin seurassa tärkeäksi sen, että saamme joukkueeseen uutta energiaa ja näkökulmia siihen, miten vaikeat hetket käännetään voitoksi. Olen erittäin kiitollinen sekä onnellinen, että saimme Lipsasen mukaan vetämään kauden loppuun. Tavoitteena koko ajan oli löytää tähän hommaan kokenut valmentaja ja sellaisen onnistuimme saamaan” kommentoi OLS salibandyn toiminnanjohtaja Samuli Koivuniemi.
Jani Lipsasen valmennustiimissä jatkavat jo aiemmin kaudella joukkueen valmennuksessa mukana olleet Johan ja Johnny Kivilompolo, Jukka Kaarre, sekä maalivahtivalmentajana jatkava Ville Mestari. Uutena nimenä valmennustiimissä nähdään myös seurassa junioripuolella vaikuttava Atte Back.