Kesän yksi ehdottomasti mielenkiintoisimmista pelaajasiirroista nähtiin Oulussa. Liigaportteja kolkutellut, lopulta katkaisuerässä vielä toistaiseksi Divariin jäänyt Limingan Niittomiehet menetti hyökkäyspään syömähampaansa, Iiro Savelan, Oulun Luistinseuran napatessa miehen liigakentille.
Kaksi kautta divaria dominoinut Savela on juuri sitä, mitä lääkäri määrää jokaiseen sarjaan mielenkiinnon lisäämiseksi. Tervettä nuoren miehen itseluottamusta uhkuva, todella taitava pelaaja, joka on osaamisensa näyttänyt jo juniorisajoissa. Divarissakin Iiro on takonut tehoja kaksi kautta siihen malliin, että nyt oli korkea aika kokeilla siipien kantavuutta F-Liigassa.
Savela ei peittele tavoitteitaan, eikä pelkää sanoa niitä ääneen. Jokaisessa salissa ei varmasti tyylistä tykätä, mutta katsomon huutelu sytyttää tämän miehen vain suurempaan liekkiin.
Antaa miehen kertoa itse, kuinka hyppäys Limingasta takaisin Ouluun on sujunut.
Miten on kesä sujunut, ja oletko päässyt treenaamaan offseasonin terveenä?
”No kesähän on mennyt aivan mallikkaasti! Hauskaa on ollut, ja on tullut nautittua sekä kesästä, että sählystä!”
Palataan hetkeksi viime kevääseen. Liminka taisteli todella kovaa loppuun saakka, ja lento katkesi vasta ratkaisupelissä EräViikinkien säilyttäessä sarjapaikkansa. Kestikö kauan päästä pettymyksestä yli, ja kuinka pian hyppäsit takaisin sorvin ääreen valmistautumaan tulevaan kauteen?
”Kyllähän siinä joku tovi vierähti. Oli se kummninkin niin iso pettymys. Kevät oli kuitenkin ikimuistoinen, vaikka nousua ei tullutkaan. Meni tovi että palasin takaisin salibandyn pariin. Ulkomaan reisssua välissä ja toukokuun toisella viikolla hyppäsin mukaan Luistinseuran treeneihin.”
Miltä meno liigajoukkueen mukana on tuntunut, ja onko kesäharjoittelussa ollut isoja eroja verrattuna divarin vastaavaan?
”Onhan siinä kieltämättä eroja. Liigajengissä vedetään kovempaa. Treenaaminen on paljon fyysisempää ja raskaampaa. Ei kärsi hirveesti ns. löysäillä.”
Sinulle olisi varmasti löytynyt muualtakin ottajia. Miten päädyit Ouluun, ja sopimukseen Luistinseuran kanssa?
”Ottajia olisi ollut muuallakin Suomessa ja ulkomailla, mutta kyllä siinä kokonaisuus ratkaisi. Lähellä oli, että olisin lähtenyt muualle. Suurimpina tekijöinä jäämiselle olivat tyttöystävä, perhe ja kaverit. Ja tietysti se, että Oulussa saan olla oma itseni tutussa ympäristössä, ja tehdä omaa juttua suuressa roolissa. Suurin osa pelikavereista on ennestään tuttuja, ja Lämsän Janin kanssa ollaan ennenkin paiskittu hommia!”
Teitkö päätöksen liigaan siirtymisestä jo viime kauden aikana, nousee LNM tai ei?
”Tein päätöksen jo ennen viime kauden alkua. Jos nousua ei tule, liigaan lähdetään. Mutta ehdottomasti koen, että viime kauden pelaaminen Limingassa ja divarissa oli oikea päätös.”
Sekä Limingassa(Niko Kvist), että Oulussa(Jani Lämsä) on todella kovalla auktoriteetilla varustettu päävalmentaja. Koetko, että sinunlaisellesi taiteilijatyypille on hyötyä, että on joku joka pitää nyörejä välillä tiukalla, ja ei lähde homma aivan laukalle?
”Kyllä se aivan hyvä homma on, että selän takana on joku joka vähän vartioi. Ja nimenomaan pitää nyörejä tiukalla. Mutta molemmat herrat osaavat tarvittaessa myös liekittää minua oikeissa paikoissa! He kyllä hoksaavat milloin kannattaa koputella niskaan, ja milloin taas antaa tehdä juttuja vähän vapaammin!”
Koetko että Luistinseuran pelisysteemissä on tilaa toteuttaa sinulle jo tavaramerkiksi muodostunutta artistisuutta?
”Kelläpä ei olisi?! Kyllä mä näen, että OLS kaipasi minun tyylistä kaveria tuohon hommaan. Osaan ja tykkään viihdyttää, ja vetää välillä ylikin. Mulle on sanottu, että anna mennä vaan, ja saan kyllä taiteilla.”
Onko tulevasta roolista ollut puhetta valmennuksen kanssa?
”On ollut puhetta, ja isoa roolia on tarjolla! Sen roolin myös pidän koko kauden ajan.”
Liminka söi kädestäsi parin viime kauden aikana. Koetko, että voit voittaa myös vaativan Oululaisyleisön puolellesi?
”Lämmöllä muistelen juurikin noita kahta viimeisintä kautta. Siihen pyritään että voin voittaa yleisön puolelleni. Uskon että Oululaisyleisö tulee tykkäämään, ellei jopa rakastumaan minuun!”
Millä mietteillä kohti tulevaa, ensimmäistä liigakauttasi?
”Odottavaisin, mutta innostuneinen mielin! Toivotaan että homma lähtee rokkaamaan joukkueella heti syksyllä ja myös itsellä hyvin!”
Henkilökohtaiset tavoitteet tulevalle kaudelle?
Iiro: ”Tavoitteena paukutella 30 kaappia, kehittyä pelaajana, ja ottaa taas vähän uusia steppejä kauden aikana. Tottakai myös viihdyttää ja taiteilla! Niitä ei saa unohtaa!”
Haastattelu ja teksti: Mikko Tuomisalo