Sorrin jatko vahvistui, OLS solmi viimeiset pelaajasopimukset ensi kaudesta

Miesten edustusjoukkue aloittaa F-Liigan tulevana sunnuntaina Steelersin vieraana Hämeenlinnassa. Viimeiset pelaajasopimukset varmistuivat tällä viikolla.

Tulevasta kaudesta pelaajasopimukset tekivät Juho Sorri, Petri Niemelä, Niko Holappa, Mika Hirsikorpi ja Rankoista Ankoista joukkueen vahvuuteen liittyvä Kimi Vänttilä.

Valmennusosastolle Harri Naumanen on saanut kesän aikana avukseen edustusjoukkueen monivuotisen kapteenin Mikko Saarnion, joka ainakin toistaiseksi jättäytyy sivuun pelikentiltä.

”Kaikki ovat olleet tuossa koko ajan mukana suunnitelmissa, mutta erinäisistä syistä johtuen viimeiset vahvistukset jatkoille venyivät aika myöhään”, OLS:n lajivastaava Jani Lipsanen kertoo.

OLS:n tulevan kauden joukkuekoko on paisunut peräti 27 kenttäpelaajaan ja 4 maalivahtiin. Lipsanen muistuttaa, että esimerkiksi maalivahdeista vielä kaksi on juniori-ikäisiä. Kenttäpelaajissa trendi on kuitenkin toinen sillä laajasta ryhmästä vain kolme pelaajaa on ensi kaudella juniori-ikäisiä.

”Joukkuetta kasattiin epävarmoissa olosuhteissa pitkäaikaisloukkaantumisista johtuen, joista kaikki eivät ole vieläkään täydessä treenikunnossa. Mutta se on selvää, että tämä kilpailutilanne vaatii paljon niin pelaajilta kuin valmennukseltakin. Varsinkin jos ja toivottavasti kun kaikki pääsevät täyteen pelikuntoon”, Lipsanen myöntää.

Kaikesta huolimatta Lipsanen on tyytyväinen siihen, millaisen joukkueen OLS sai ensi kaudeksi jalkeille.

”Saatiin runko pidettyä hyvin kasassa ja siihen päälle muutamia täsmävahvistuksia, jotka tietävät mitä liiga vaatii.”

Lipsasen mukaan lähtökohdat tulevaan kauteen ovat OLS:n edustusjoukkueen ja vanhimpien juniorien osalta lupaavat.

”P21 palasi taas SM-sarjaan ja sen alapuolellakin on tulossa ikäluokkia, joissa on tehty laadukkaasti asioita useamman vuoden ajan ja se näkyy. Toki tämä on vasta lähtökohta ja kaikessa tekemisessä arki sitten lopulta ratkaisee, että millaisen tulevaisuuden pystymme seurassa edustusjoukkuetasolle rakentamaan”, Lipsanen paaluttaa.