Juhlaviikon ottelu OLS-Tiikerit

OLS täytti 19.11. 140 vuotta. Suomen vanhin palloiluseura jatkaa elinvoimaisena neljän lajin voimin edelleen.

Poikkeustilanteesta johtuen suuria juhlallisuuksia ei nähdä, mutta tulevan sunnuntain OLS-Tiikerit-ottelun voi leikkisesti laskea pienimuotoiseksi salibandyn juhlavastaanotoksi.

OLS kohtaa F-Liigan ottelussa kautensa alavireisesti aloittaneen Tikkurilan Tiikerit. Viime kauden nousijajoukkue vahvistui kesällä ja yleisesti odotettiin, että nuorehko ryhmä ottaisi tällä kaudella steppejä eteenpäin ja olisi yksi niistä joukkueista, jotka haastaisivat monivuotista pudotuspelikahdeksikkoa. Tiikerien kausi on kuitenkin lähtenyt käyntiin mollivoittoisesti.

Tiikerit on kerännyt pelaamistaan yhdeksästä ottelusta 2 sarjapistettä. Ainoat pisteensä se keräsi rankkarivoitolla Nurmon Jymystä. Muut kahdeksan ottelua ovat tuottaneet pelkkiä tappioita.

OLS on pelannut kolme ottelua Tiikereitä enemmän. 12 ottelusta mukaan on tarttunut 9 sarjapistettä. Viime viikonlopun kotitupla Happeeta ja LASBia vastaan kartutti saldoa vain pisteellä, vaikka tarjolla oli reilusti muhkeampi potti.

Yksi OLS:n alkukauden onnistujista, Valte Karvonen, ennakoi tulevaa viikonloppua.

Takana kaksijakoinen viikonloppu teidän kentälliseltä ja myös joukkueelta. Mitä tämän viikon harjoituksissa on pyritty tarkentamaan, että taso säilyisi paremmin?

Perusjuttuja, muisteltu vähän miten puolustetaan ja pallolla pidetään pelinopeutta. Käännönpaikat pitää osata myös hyödyntää.

Edessä viimeinen peli ennen lyhyttä taukoa. Miltä alkukausi on tuntunut kuormitukselta, tuleeko tauko hyvään saumaan vai olisiko kovat menohalut edelleen?

Kyllähän se marraskuussa alkaa aina enemmän tai vähemmän painamaan, kyllä luulen että joukkueelle tulee tauko ihan hyvään paikkaan, nyt ehtii vähän latailla loppukautta varten ja reenailla.

Vastassa tiikerit – millaista peliä odotat?

Odotan todella voitonnälkäisiä tiikereitä sunnuntaina. Laittavat varmasti ihan kaiken peliin, jotta saisivat kolme pistettä mukaan. Luulen, että me ollaan palloa hallitseva joukkue.

Ketä vastustajalta kannattaa seurata?

Helppo, Joakim Lund. Vikkelä ja taitava, ei saa antaa liikaa tilaa.

OLS täytti juuri 140 vuotta – tuliko yllätyksenä vai oliko seurahistoria hyvin hanskassa?

Seurahistoria oli hanskassa kyllä, on siitä ollut puhetta

 

OLS – Tiikerit sunnuntaina 22.11. klo 18 Kastellin Monitoimitalolla. Otteluun on jaettu seuraväellä ilmaislippuja, joten kannattaa varmistaa oma sisäänpääsy hankkimalla lippu ennakkoon.

Ennakkolipun pääset ostamaan osoitteesta: www.tiketti.fi/olssalibandy