Ison voiton turvin vierasrupeamaan

OLS pääsi katkaisemaan 3 ottelun mittaiseksi venynään tappioputken todella isojen sarjapisteiden ottelussa Hämeenlinna Steelersiä vastaan. Taistelupisteet jäivät Ouluun lukemin 7-6 (4-1, 3-3, 0-2).

OLS tuli väkevästi otteluun lauantain SPV-tappiosta sisuuntuneena ja otti kuskin paikan Joona Alatorvisen, Petri Niemelä, Tommi Wianderin ja Eetu Ijäksen osumilla. Steelersin erän ainoasta vastasi ylivoimalla Markus Sipronen.

Toisessa erässä peli tasoittui varsinkin tuloksellisesti ja Steelers tuli Siprosen toisella ylivoimaosumalla ja Nico Matilaisen maalilla jo maalin päähän.

Sipronen pääsi yrittämään 4-3-tilanteessa hattutemppua ja pelin tasoitus, mutta OLS:n maalivahti Vinski Kivilompolo nollasi yrityksen. Pelin läpiviennin kannalta torjunta osoittautui isoksi, sillä OLS:n Alatorvinen ja Niemelä iskivät molemmat illan toiset osumat ja katkaisivat Steelersin orastaneen kirin. Erän loppuun osumat vielä Steelersin Mikko Turpeisella ja Steelersiä vastaan pistetehtailuun erikoistuneelta Antti Vikstedtiltä (tänään 1+2).

Kolmannessa erässä OLS ei onnistunut enää ohittamaan maajoukkuemaalivahti Eero Kososta. Steelers sen sijaan kavensi Markus Hautaojan ja Niko Einiön osumilla tilanteeksi 7-6 jo ajassa 46.18.

Loppupeli oli tasaista vääntöä ja vaikka OLS:n vire on ollut tuloksellisesti heikko, pystyi se silti pelaamaan järkevää johtoasemapeliä pallollisena. Vasta lopun 6vs5-puolustustaistelussa alkoi näkyä merkkejä pisteiden tärkeydestä ja hätäilystä. Tällä kertaa peittopeli ja raasto riittivät ja isot sarjapisteet Luistinseuralle.

Voiton turvin OLS:n nousi sarjataulukossa tasapisteisiin Steelersin kanssa ja pois karsijan paikalta.

Rankkaritorjunnan turvin päänahan maajoukkuevahti Kososesta ottanut OLS:n Vinski Kivilompolo paketoi peliä tyytyväisenä.

”Todella isot pisteet ja kaiken lisäksi kypsällä esityksellä. Tuttuun tapaan haastava peli maalivahdille, kun oltiin itse pallolla selkeästi enemmän ja vastustajan maalipaikat tuli pitkälti vastahyökkäyksistä ja erikoistilanteista. Kuitenkin koko pelin oli luottavainen olo, että kyllä me tästä voitto otetaan. Joka ukko tiedosti että pelejä pitää alkaa pikkuhiljaa voittamaan ja sitä voittamisen kulttuuria ollaan jo vähän aikaa metsästetty. Eilisestä otettiin opiksi ja tultiin valmiina ekaan erään ja otettiin peli haltuun.”

Viikonloppuna liigapeleissä debytoimaan päässyt Mikko Mettovaara ei tänään nilkkavaivaisena kentällä käynyt, mutta eilen paikkansa täyttänyt pelimies ehti kommentoimaan fiiliksiä liigakentiltä.

”Tosi hyvä fiilis jäi ja tosi kiva kokemus päästä pelaamaan ja mittaamaan omaa tasoa. Kyllähän vauhti ja taitotaso on paljon korkeampi mitä alemmissa sarjoissa”, Mettovaara paketoi liigakenttien suurimmat erot aiempiin otteluihin.

OLS:n kausi jatkuu nyt pitkällä, peräti kuuden ottelun mittaisella vierasrundilla. Ensi viikonloppuna joukkua matkustaa Classicin ja Tiikerien vieraaksi. Ja jälleen jaossa on isoja pisteitä.