Albert Koskinen ja Ville Lastikka ovat olleet kovassa vireessä ottelusarjassa OLSia vastaan. Molemmat iskivät jo toiset hattutemput kolmeen otteluun, kun Classic kaatoi OLS:n jatkoajalla 7-6 (1-2, 3-2, 2-2, 1-0).
Ratkaisevan jatkoaikaosuman pääsi naulaamaan nuori Alpo Laitila.
Ottelu oli OLS:n kannalta ottelusarjan paras, varsinkin viimeistelyn osalta. Väkevä alku otteluun ja 0-2-johtoon. Tarjolle vielä ylivoimaa, mutta se tuotti tälläkin kertaa harmaita hiuksia ja aiheutti lopulta jäähyn keltasiniselle. Omalla ylivoimallaan Classic ei antanut armoa, vaan tuttu kuvio toimi, kun Koskinen tälläsi Lastikan poikittaissyötöstä lukemiksi 1-2.
Toisessa erässä maaleja tehtiin tasatahtiin ja jälleen kerran erän viimeisen laulun pääsi laulamaan Classic, kun Lastikan laukaus painui ohi hienosti OLS-maalissa läpi sarjan torjuneen Roni Tuonosen vain 4 sekuntia ennen summeria.
Kolmanteen erään OLS tuli jälleen vahvasti ja Joni-Arttu Sieppi iski illan toisella osumallaan lukemiksi 4-5. OLS pääsi kahden maalin johtoon Kosti Lehdon upean yksilösuorituksen turvin ja alkoi näyttää siltä, että OLS on lähellä napata ensimmäisen voittonsa sarjaan.
Classic näytti vaarallisuutensa 6vs5-pelissä, kun sekä Albert Koskisen, että Ville Lastikan laukaukset painuivat OLS-verkkoon tarkasti ohi peittävien pelaajien ja jatkoajalle mentiin kirvelevästi 6-6 lukemista.
OLS:lla oli omat paikkansa iskeä vielä voitto-osuma ottelun loppuun, mutta tällä kertaa laatu ei riittänyt loppuun saakka.
Jatkoaika ehti vanheta vain reilun minuutin, kun Oskari Heikkilä karvasi pallon Laitilalle, joka pääsi iskemään lähietäisyydeltä ottelusarjan lukemiin 3-0.
OLS on parantanut läpi sarjan väkevää vastustajaansa vastaan ja seuraava steppi otetaan lauantaina Kastellissa. Ottelu alkaa kello 18.
Lipunmyynti otteluun on auki Tiketissä ja tuolloin tuskin tulee tunnelmaa puuttumaan, sillä Rovaniemelle asti on mennyt parin bussillisen verran lippuja.