Bandyliiga jatkuu Oulussa Vajaa kaksi viikkoa sitten käynnistynyt Bandyliiga jatkuu OLS:n osalta tulevana viikonloppuna yhdellä ottelulla, kun Jyväskylän JPS saapuu Ouluun. OLS:n neljä ensimmäistä ottelua ovat tuottaneet yhden pisteen tasapelistä …
OLS FUTISKOULU UUSILLE PELAAJILLE – TALVI 2023
OLS Futiskoulussa tutustutaan jalkapalloon erilaisten leikkien, kisailuiden ja pelien avulla unohtamatta perusliikuntataitojen alkeita. Ryhmä jaetaan tapahtumien aluksi pienryhmiin, jotka toteuttavat apuohjaajien johdolla oman ohjelmansa. Varustuksena liikunnalliset vaatteet (hallissa talvella noin …
Kaksi tappiota vieraspeleistä
WP ja Botnia veivät voitot OLS:n tiiviisti alkanut Bandyliigan kausi ei tuonut voittoja ensimmäiseltä vieraspelimatkalta. WP 35 ja Botnia olivat lopulta OLS:aa tehokkaampia ja kairasivat kotivoitot. WP – OLS 5-2 …
OLS Varkauteen ja Helsinkiin
Viikonloppuna vierapelit Pitkään oli epäselvää mikä on viikonlopun pelien kohtalo, kun Helsingin Oulunkylän jäädytys aloitettiin vasta maanantaina. Siellä tehtiin kuitenkin hommia kellon ympäri ja kenttä on pelikunnossa. Näin ollen OLS …
OLS taipui avauksessa Akillekselle, tasuri HIFK:n kanssa
Niukka tappio sarja-avauksessa OLS esitti sarja-avauksessa hyviä otteita, mutta taipui Akillekselle maalein 2-3 (2-0). OLS:n osumista vastasivat Matias Valtanen ja Tatu Ruotsalainen. Vahvoja otteita kotijoukkueesta esittivät mm. Ilari Moisala, liberona …
OLS kohtaa Akilleksen ja HIFK:n
Bandyliiga käynnistyy viikonloppuna Jääpallon Bandyliiga starttaa viikonloppuna, kun OLS saa vastaansa Raksilan tekojäällä lauantaina 12.11. klo 15 Akilleksen ja sunnuntaina 13.11. klo 13 HIFK:n. Vastassa on tutut joukkueet sillä molemmat …
Bandyliiga starttaa la 12.11.
Bandyliiga käynnistyy vain Oulussa Bandyliiga käynnistyy Oulussa lauantaina 12.11. klo 15 ottelulla OLS – Akilles. Muualla ei liigaa vielä pelata, koska jäätilanne on haasteellinen. Suomen cupin toinen alkulohko pelataan kuitenkin …
U12 ikäluokan turnaus Oulussa la 5.11.
U12 aloittaa juniorijääpallon kauden Suomessa Mitä isot edellä – sitä pienet perässä… Viime viikonloppuna Oulussa Suomen cupin merkeissä alkanut aikuisten jääpallokausi saa jatkoa, kun U12 ikäluokan juniorit turnaavat Oulussa 5.11. …
Jääpallokoulu käynnistyy su 6.11.
JPK aloittaa sunnuntaina 6.11. klo 15.30 Oulun Luistinseura järjestää perinteisen Jääpallokoulun (JPK) myös kaudella 2022/2023. Ennen vuodenvaihdetta JPK toteutetaan Hippo Jääpallokouluna ja se on maksuton OP:n omistaja-asiakkaille. JPK on tarkoitettu …
Suomen cup Oulussa 28.-30.10.
Suomen cupin toinen alkulohko Raksilassa Jääpallon pelikausi käynnistyy Suomen cupin merkeissä Oulussa perjantaina 28.10. Oulun lohkossa pelaavat isäntäseuran lisäksi Akilles, HIFK ja Narukerä. Otteluohjelma pe 28.10. klo 17 OLS – …









