OLS täyttää marrraskuussa 140 vuotta

OLS:lla juhlavuosi – jääpallolla tuplajuhlat Oulun Luistinseura ry täyttää kunniakkaat 140 vuotta 19.11.2020. Jääpallo on ollut seuran lajivalikoimassa 100 vuotta – jääpalloa alettiin pelaamaan OLS:ssa vuonna 1920. Suuremmat juhlatilaisuudet jäävät …

Suomen cup Oulussa 30.10. – 1.11.

Jääpallon Suomen cupin toinen alkulohko pelataan viikonloppuna Oulussa Oulun lohkossa ovat isäntäjoukkue OLS:n lisäksi hallitseva Suomen mestari Porvoon Akilles, Mikkelin Kampparit ja Porin Narukerä. Joukkueet kohtaavat toisensa kertaalleen siten, että …

OLS ja JPS treenipeleissä

Viikonloppuna Oulussa leireillyt JPS ja OLS kohtasivat Raksilan loistokuntoisella tekojäällä kahteen otteeseen. Lauantaina tuloksena oli 8-3 ja sunnuntaina 7-3, voittajana otteluista poistui JPS. Tästä jatketaan perjantaina 30.10. Oulussa alkavaan Suomen …

Aaro Astala johdatti Indiansin voittoon OLS:sta

Lauantain heikon vierasesityksen jälkeen OLS halusi pestä kasvonsa kotiyleisön edessä. Westend Indiansia vastaan nähtiinkin huomattavasti parempi esitys, mutta pistetili ei karttunut. Vieraat olivat tehot 2+5 iskeneen Aaro Astalan kera vahvoja …

Nurmo vei cupin jatkopaikan ja sarjapisteet

Jos oli OLS:n teemana ennen Nurmon Jymy-ottelua saada oma pallollinen varmuus paremmaksi ja iskeä tehokkaasti maalipaikoista, nähtiin täysin toisenlainen esitys. Varsinkin reilut kaksi erää OLS:lta nähtiin kauden heikointa peliä.Luistinseura hävisi …

OLS:n edustusjoukkueet pelillä – supersunnuntai 25.10.

OLS:n edustusjoukkueilla vilkas viikonloppu Kaikki OLS:n edustusjoukkueet pelaavat viikonloppuna otteluita ja sunnuntaina kaikki pelaavat Oulussa. Jalkapallon Kakkosessa on edustuksella edessään viimeinen kotiottelu, jossa OLS saa vastaansa paikallispelissä Herculesin. Sääoloista johtuen …

Nurmossa tuplapanosten ottelu

Miesten edustusjoukkue palaa vajaan kahden viikon ottelutauolta ryminällä peleihin. Tänään lauantaina joukkue matkustaa Nurmon Jymyn vieraaksi otteluun, jossa F-Liigan sarjapisteiden lisäksi jaossa Suomen cupin jatkopaikka. Lauantain vierailun jälkeen bussin nokka …

OLS kohtaa JPS:n kahdesti

Perinteisesti ensimmäisenä Suomessa luistelukuntoon syksyisin jäädytettävä Raksilan tekojääkenttä on saatu luistelukuntoon. Treenikausi käynnistyi maanantaina 19.10. Nyt on ensimmäisten treenipelien aika, kun JPS tulee Ouluun leirille 24.-25.10. ja kohtaa samalla OLS:n …

Näin seuraat OLS:n junioripelejä netistä

Katsojarajoitteet ovat nyt arkipäivää. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö juniorijoukkueiden pelejä pääsisi seuraamaan livenäkin. Koostimme tämän hetken tiedolla juniorijoukkueidemme lähetyskanavat helpottamaan etäkannatusta kotisohvilta. OLS A-pojat (1.divisioona) OLS:n A-pojat ovat ottaneet …

Edustusjoukkueen kokoonpano

OLS kaudella 2020-21 Edustusjoukkueen kesän ja syksyn treeniringissä on ollut yhteensä neljä maalivahtia ja 23 kenttäpelaajaa. Suuren pelaajamäärän selittää se, että neljä taistelijaa on tällä hetkellä suorittamassa varusmiespalvelustaan ja lisäksi …