Tiukka vääntö Varkaudessa
Tasaista peliä ennakoitiin Varkauteen ja sellainen siitä muodostuikin.
OLS esitti hyvää peliä ja haastoi vahvana kotijoukkueena tiedetyn WP:n.
Valitettavasti hyvä taistelu ei riittänyt pisteisiin, vaan WP vei ottelun maalein 4-3 (3-1).
OLS olisi peliesityksellään ansainnut pelistä vähintän tasapelin, mutta ottelu ratkesi vajaa viisi minuuttia ennen loppua vislattuun erittäinkin kyseenalaiseen rankkariin.
OLS:n maalintekijöinä Antti Pesonen, Akseli Niskala ja Saku Hartikainen.
Tasaista oli myös Oulunkylässä
Ogelissa asettui vastaan viime kausien aikana hankalaksi vastustajaksi kotonaan osoittautunut Botnia.
OLS oli kentällä hallitsevampi joukkue varsinkin ensimmäisellä jaksolla ja meni 2-4 puoliaikajohtoon maalintekijöinä Akseli Niskala (2), Antti Pesonen ja Eemi Dolk.
Toisen jakson loppua kohden Botnia sai pelistä otetta, mutta maalia enempää se ei kirissään saanut aikaan ja tärkeät pisteet riemastuttavasti Ouluun maalein 3-4.
Jääpallon ystävät Facebook -sivuilta löytyy hyvää ottelurapsaa tästäkin pelistä.
Sen mukaan OLS:n parhaita Botnia -pelissä olivat maalivahti Jere Penttilä, Eemi Dolk ja Saku Hartikainen sekä Matti Immonen, Aatu Tiusanen ja Eetu Jaatinen.
Oulussa pelataan jälleen tulevana viikonloppuna
OLS – JPS la 16.12. klo 15
OLS – Narukerä su 17.12. klo 13