Suomen cupin alkulohko pelattu

Suomen cupin Oulun alkulohko pelattu

OLS isännöi viikonloppuna Suomen cupin ensimmäistä alkulohkoa – OLS:n lisäksi mukana olivat Porvoon Akilles, Mikkelin Kampparit ja Porin Narukerä. Akilles oli parhaalla pelipäällä ja eteni cupin loppuotteluun voittamalla kaikki kolme otteluaan.

Ottelut saatiin pelattua varsin hyväkuntoisella tekojäällä.

OLS haastoi Kampparit

OLS:n turnauksen paras ottelu osui turnauksen avausotteluun Kamppareita vastaan. Kotijoukkue oli kentällä hallitsevampi osapuoli ja sillä oli ottelun voittamiseksi tarpeellinen määrä maalipaikkoja. Kenttäpelin hallinta ei riittänyt voittoon saakka, vaan Kampparit vei ottelun maalein 3-2 viime hetken kulmamaalillaan.

Akilles liian vahva – Narukerää vastaan paukut lopussa

Lauantain ottelussa hallitseva Suomen mestari Akilles oli liian vahva ja voitti OLS:n lopulta 7-2. Akilleksen alku oli keltaisille liian kova – alle 30 minuutin pelin jälkeen taululla oli jo 5-1 lukemat ja peli oli käytännössä jo ratkennut.

Sunnuntain päätösottelussa OLS:n paukut oli käytetty ja Narukerä pelaili selkeät 6-0 lukemat. Ottelu Narukerää vastaan muodostui lopulta puolustustaisteluksi, kun omat hyökkäykset ja pallolliset jaksot olivat varsin lyhyitä. OLS pystyi luomaan muutamia hyviä maalipaikkoja, mutta viimeisessä pelissä ei maalinteko lopulta onnistunut.

Puolustuspeli yhtenäistä

Turnaus osoitti, että eteenpäin on menty – varsinkin puolustuspelin osalta. Viime kausina nähtyjä mustia hetkiä ja etäisyyksien venymisiä ei pahemmin näkynyt, vaan OLS puolusti yhtenäisesti ja tiiviisti.
Juho ja Antti-Pekka Airaksinen onnistuivat liberon tontilla hyvin. Uudet OLS-pelaajat Samuli Sakko ja Teemu Nevanperä luutivat pakkiparina Matti Immosen parannellessa kylkivammaansa. Pertti Virtanen oli maalilla totutun vahva.
Keskikentän roolitusta on laitettu puolustuspelin suhteen uusiksi ja ainakin alkukauden perusteella muutos näyttää onnistuneen.

Hartikainen keskikentällä pelintekijänä

Viime kaudet sivutukena pelannut Saku Hartikainen on siirtynyt keskikentälle ja vastaa pääosin pelinteosta Eemi Dolkin kanssa. Tämäkin muutos on piristänyt OLS:n peliä.
Keskikentällä myös nuori Aatu Tiusanen (16) otti ilahduttavasti roolia pallollisessa pelissä, Aatu tekee hyvin työtä myös puolustussuuntaan.
Miika Leiviskä pelasi viikonloppuna keskikentällä vahvoin ottein. Yleensä enemmän puolustavana pelaajana nähty Leiviskä esitteli muutamaan otteeseen myös kehittynyttä mailankäsittelytaitoaan.

Neljä maalia 4,5 tuntiin on vähän

Jos on eteenpäin menty, niin viime kausien vaikeudet maalinteossa jatkuvat. Kolme ottelua ja 4,5 tuntia tuottivat vain neljä maalia ja se on tietysti aika vähän.
Suurimmat odotukset maalinteosta ovat kärjessä pelaavan Niklas Valtasen harteilla. Valtanen tekee kovasti töitä kentällä ja pääsi hyvin maalipaikkoihin, mutta tällä kertaa viimeistely vielä hieman ontui.

Nuoret saivat peliaikaa

Edelleen nuorentunut OLS ajaa edelleen joukkueeseen omia nuoria.
Esimerkiksi Narukerä ottelussa vaihtopenkin miehittivät nuoret miehet, joista vanhin oli 2002 syntynyt Aku Sarkkinen. Lisäksi penkillä aloittivat 2003 syntyneet Akseli Niskala, Samu Moilanen ja Topi Pihlajamaa sekä vuotta nuoremmat Eelis Talman ja Juho Jolula. Näiden lisäksi aloituksessa olivat Aatu Tiusanen (2004) ja Eetu Jaatinen (2003).

Mainittujen pelaajien lisäksi turnauksesta olivat pois neljä varusmiespalveluksessa olevaa pelaajaa ja lisäksi Samuli Sakko on hänkin junioripelaaja statuksella, joten OLS:lla on paljon nuoria pelaajia rosterissaan.

Takana tiukka pariviikkoinen

OLS:n ison jään kausi on avautunut ensimmäisten kahden viikon aikana peräti viidellä täysmittaisella ottelulla. Lisäksi on päästy harjoittelemaan – harjoittelua tosin sotki osittain viime viikon sateiset säät.

Sarja-avauksessa vastassa Akilles

Bandyliiga käynnistyy OLS:n osalta kotiottelulla Akillesta vastaan lauantaina 21.11. klo 15.

Tervetuloa seuraamaan OLS:n otteita tekojäälle!