OLS:n pelaajia mitalijahdissa

P17 sarjan mitalit jaossa

OLS:n miesten edustusjoukkueen kausi on ollut pelien osalta paketissa jo parin viikon ajan, mutta kolme joukkueen pelaajista jatkaa edelleen kauttaan P17 sarjan otteluissa.

Eelis Talman ja Juho Jolula ovat edustaneet JPS:aa ja Aatu Tiusanen Kamppareita kauden aikana kaksoisedustuoikeudella, koska OLS:lla ei ole ollut ikäluokassa omaa joukkuetta. Myös OLS:n maalivahti Henri Mattila on pelannut JPS:n riveissä tällä kaudella.

OLS:n edustusjoukkueen runkopelaajiin, huolimatta vasta 16 vuoden iästään, kuuluva Tiusanen on ehtinyt Kamppareiden mukaan vain kahdessa ottelussa.
OLS:n edustusjoukkueessa tulikasteensa kauden aikana saaneet Jolula ja Talman ovat pelanneet JPS:n P17 joukkueessa hieman enemmän – Jolula kahdeksan ottelua ja Talman kuusi. Mattila on esiitynyt JPS:n riveissä 6 kertaa.

JPS-Narukerä ja Kampparit-Helsinki YJ välieräparit

P17 välierät käydään torstaina 4.3. klo 19 alkaen – Jyväskylässä ovat vastakkain JPS ja Narukerä ja Mikkelissä Kampparit ja Helsinki YJ.
Voittajat finaaliin ja häviäjät pronssipeliin – sunnuntaina 7.3. ratkotaan mitaleiden kohtalot.

Tästä linkistä liiton tulospalveluun.

Mikkelin peli striimataan Kari Nuolingon YouTube -kanavalle.

OLS toivottaa pojille tsemppiä mitalijahtiin!