OLS taipui kahdesti kotonaan

OLS – WP 35 3-4 (0-2)

OLS palasi parin viikon tauon jälkeen jälleen Bandyliigan pariin.
Lauantaina Oulussa vieraillut sarjajumbo WP 35 käytti OLS:n repaleisen peliin valmistautumisjakson hyväkseen ja kääri Oulusta mukaansa kaksi pistettä.

Ottelu oli tasainen vääntö ja pelistä olisi ollut saatavissa pisteitä myös OLS:lle.
Maalipaikkoja pystyttiin luomaan tarpeeksi ottelun voittamiseksi, mutta maalinteko oli jälleen hankalaa.
Ensimmäisen puoliajan lopulla haaskattiin 0-1 tilanteessa rangaistuslyönti.
WP hivuttautui pelissä jo 0-3 ennen kuin OLS heräsi taisteluun voitosta, tällä kertaa takaa-ajo jäi hieman kesken.

OLS:n maaleista vastasivat Eemi Dolk 2 ja Antti Pesonen, Pesosen maaliin teki vahvan esityön Saku Hartikainen.
Dolkin molemmat maalit syötti Juho Airaksinen, joka nostettiin loppuhetkillä ylös taistelemaan pitkistä palloista.
Juho oli vahva tässä roolissa ja johti viikonlopun peleissä muutenkin jämäkästi OLS:n alakertaa.

 

OLS – HIFK 2-6 (2-3)

Viikonlopun toisessa ottelussa vastustaja oli ennakkoon lauantaita hankalampi ja näin myös osoittautui.
HIFK karvasi ottelun alussa korkealta ja OLS:lla oli vaikeuksia purkaa tätä painetta.
Jo seitsemännen peliminuutin kohdalla oli taululla vierasjohto 0-2 ja OLS oli takaa-ajajan asemassa.
Ensimmäisellä jaksolla pelilliset puntit tasoittuivat ja maalipaikkansa oli OLS:llakin.

Sunnuntain ainoat osumat syntyivät puolustuskulmien jälkeen, kun maalivahti Pertti Virtanen syötti Samuli Sakon (1-2) ja Niklas Valtasen (2-3) maalintekoon. Sakolle kauden avausosuma ja samalla ensimmäinen maali OLS:n riveissä.
Valitettavasti kavennusmaalit jäivät OLS:n osalta laihaksi lohduksi ja HIFK varmisteli voittonsa tekemällä toisella jaksolla vielä kolme osumaa.

Paljon kotijoukkueen tehottomuudesta kertoo se, että maalivahti Pertti Virtanen (0+2) oli HIFK -pelissä kotijoukkueen tehopelaaja.