OLS selvitti myös toisen pakkovoiton

Kampparit kaatui Mikkelissä

OLS on herännyt viime hetkellä pelaamaan voittavaa jääpalloa ja on löytänyt tehokkaan pelitavan.
Maaleja tehdään muutama peliä kohti ja oma pää pysyy puhtaana – tämä on tunnetusti voittava yhdistelmä.

Torstain WP kotivoitto sai jatkoa, kun Kampparit taipui Mikkelissä maalein 0-4 (0-2).
OLS seilaa siis poikkeuksellisessa voittoputkessa ja poikkeuksellista lienee tämän kauden liigan osalta, että joku joukkue onnistuu pitämään nollan kahdessa pelissä peräkkäin.

OLS:n maalintekijöinä kunnostautuivat Aatu Tiusanen, Samuli Sakko, Ilari Moisala ja Saku Hartikainen, joka onnistui rankkarissa.
1-0 voittomaali oli komea – OLS sai pallon omalla kulmalipulla ja Eetu Jaatinen pelasi Matti Immosen kanssa lankussa seinän ja eteni kohti keskiympyrää, jonka jälkeen Eetu vapautti pitkällä pystysyötöllä Tiusasen läpiajoon kahden puolustajan välistä.

Botnia – OLS pelin voittajan kausi jatkuu

Oulunkylässä sunnuntaina klo 13 pelattavasta ottelusta voittaja jatkaa pelejään puolivälierissä.
Tasapelin sattuessa Botnia on maalieronsa turvin vahvemmilla ja etenee jatkoon.
Toki tällöin katseet kääntyvät myös Varkauden suuntaan otteluun WP-HIFK.
Mikäli OLS, Botnia ja HIFK tai OLS, Botnia ja WP ovat viidessä pisteessä on näissä molemmissa vertailuissa Botnia vahvoilla keskinäisten pelien vertailuissa.