OLS päättää jatkosarjan kotipeleihin

Alempi jatkosarja päätökseen Oulussa

Tällä kaudella sarjauudistuksen mukaisesti pelataan kaksinkertaisen Bandyliigan runkosarjan jälkeen ylempi ja alempi jatkosarja.

Alemman jatkosarjan kahdesta ensimmäisestä sijasta kamppaillaan vielä tiukasti.
WP on joutunut heittämään kahden tappion jälkeen jo pyyhkeen kehään ja maanantaina HIFK:lle selkeästi hävinnyt Botnia tarvitsee jatkopaikkaansa jo JPS:n ja WP:nkin apua ja tämä ei tapahdu kovinkaan todennäköisesti. Myös Botnialle kahden ensimmäisen pelin tappiot ovat nostamassa tien pystyyn, vaikka se sai sarjaan kaksi lähtöpistettä.

JPS, HIFK ja OLS ratkovat kaksi pudotuspelipaikkaa

Kahdesta ensimmäisestä sijasta ja samalla paikasta pudotuspeleihin kamppailevat JPS, HIFK ja OLS.

Kolmen lähtöpisteen turvin jatkosarjaan lähtenyt JPS tarvitsee vielä yhden pisteen varmistaakseen paikan pudotuspeleissä.
Ilman lähtöpisteitä jatkosarjaan lähtenyt HIFK on löytänyt voittovireensä oikeaan aikaan ja on kukistanut kahdessa ensimmäisessä ottelussaan OLS:n ja Botnian. Voittojen myötä HIFK on kivunnut taulukossa toiseksi.
Yhdellä lähtöpisteellä jatkosarjaan lähtenyt OLS otti selkeän voiton WP:stä, mutta tappio HIFK:lle tiputti OLS:n jatkosarjassa kolmannelle sijalle.

Alemman jatkosarjan mielenkiinto kääntyy tällä hetkellä keskiviikon 9.2. JPS-HIFK otteluun, joka antaa suuntaviivat sarjasijoitusten suhteen OLS:n viimeisille otteluille, joissa kohdataan Oulussa la 12.2. JPS ja su 13.2. Botnia.

OLS:n osalta pahin tulos keskiviikon ottelussa on tasapeli, joka nostaisi JPS:n kahdeksaan pisteeseen ja OLS:n tavoittamattomiin.
HIFK ottaisi sitten vielä todennäköisesti WP:ltä perjantaina kaksi pistettä ja näillä tuloksilla HIFK kasaa jatkosarjasta seitsemän pistettä – tässä tapauksessa myös HIFK pysyy taulukossa OLS:n edellä, vaikka OLS voittaisikin viikonlopun molemmat pelinsä.

Lähtökohtaisesti OLS:n tulee voittaa molemmat kotiottelut, mikäli se meinaa selvitä pudotuspeleihin.
Kaksi voittoa viikonloppuna nostaa OLS:n sarjataulukossa seitsemään pisteeseen ja se riittää pudotuspelipaikkaan, mikäli myös HIFK ei ole päätynyt samaan pistemäärään.

Tästä linkistä alemman jatkosarjan otteluohjelmaan ja tuloksiin.

OLS – JPS la 12.2. klo 15

OLS – Botnia su 13.2. klo 13

Tervetuloa kannustamaan OLS voittoihin!