Narukerä – OLS la 15.1. klo 17.30
OLS kohtaa viimeisellä Bandyliigan runkosarjan vierasottelumatkallaan lauantaina Porissa Narukerän, ottelu alkaa poikkeuksellisesti vasta klo 17.30 johtuen luistelukisoista. Joukkueet kohtasivat Oulussa ennen joulua ja tuolloin Narukerä oli vahvempi maalein 8-1.
OLS:n osalta olisi nyt tärkeää saada alkukauden hyvä peli-ilme takaisin tekemiseen. Sen jälkeen voi joukkue keskittyä tuloksen tekemiseen ja tällä hetkellä olisikin tärkeä vankistaa asemia sarjataulukossa. OLS:n tie vie väistämättä viiden joukkueen alempaan jatkosarjaan, johon alkupisteitä jaetaan 3, 2, 1 liigan runkosarjassa sijoille 5-7 sijoittuneille joukkueille.
Lauantain vastustaja, viime kauden pronssijoukkue, Narukerä puolestaan taistelee viiden joukkueen kärkikastissa paikasta neljän joukkueen ylemmän jatkosarjan otteluihin.
Ottelu lähetetään Satakunnan Kansan tilaajille. Suunnitelmissa on, että sama lähetys tulee myös KalevaLive -palveluun.
HIFK – OLS su 16.1. klo 13
Sunnuntaina on – ainakin vielä – Bandyliigan ohjelmassa OLS.n viimeinen vierasmatsi, kun Hesassa kohdataan Stadin Röda eli HIFK.
HIFK oli viime viikonlopun koronan takia pelitauolla, mutta pelaajia on vapautumassa karanteenista viikon aikana.
OLS ja HIFK tasasivat pisteet maalein 6-6 tammikuun alun liigapelissä Oulussa – HIFK teki ottelussa kaksi maalia yliajalla ja tasuri oli kotijoukkueelle melkoisen katkera.
Ottelussa pelataan tärkeistä pisteistä ajatellen asemia runkosarjan jälkeiseen alempaan jatkosarjaan, josta etenee vain kaksi parasta joukkuetta puolivälieriin.
Airaksisen pelaaminen epävarmaa – Sakko palaamassa
Juho Airaksisen naamaa jouduttiin tikkaamaan puolenkymmenen tikin verran sunnuntain vieraspelissä Veiterää vastaan ja Juhon pelaaminen viikonloppuna on vielä hieman epävarmaa. Pelaaminen mahdollistunee ristikollisella kypärällä.
Ilahduttavaa on, että ensimmäisessä liigapelissä olkapäänsä loukannut Samuli Sakko on palannut harjoituksiin.