OLS kohtaa JPS:n la 2.1.

Sarjakärki JPS vastassa vuoden avauspelissä

OLS aloittaa vuoden 2021 osalta Bandyliigan lauantaina 2.1. klo 16 alkavalla kotipelillä Jyväskylän JPS:aa vastaan.
JPS on aloittanut kautensa vahvasti ja on sarjassa tällä hetkellä piikkipaikalla kerättyään seitsemästä pelaamastaan ottelusta viisi voittoa, yhden tasapelin ja yhden tappion.
Korona on tosin sotkenut otteluohjelmaa ja joukkueet ovat pelanneet varsin vaihtelevan määrän otteluita.
JPS on tehnyt myös eniten maaleja Bandyliigan joukkueista, joten varsin vaikea vastustaja saapuu Ouluun.

OLS aloittanut kautensa hyvin

OLS:n kauteen on mahtunut voittoja (Kampparit ja WP), tasapeli (Botnia) ja tappioita (Akilles ja Botnia).
Tulosten valossa ilahduttavaa on tähän saakka ollut kotivoitto Kamppareista ja se, että edellisten kausien suuria tappiolukemia ei ole nähty.
Pelaaminen on edellisiä kausia tasapainoisempaa ja nuoret pelaajat ovat ottaneet paikkansa joukkueessa.
Valmentaja Timo Tiusanen on saanut joukkueeseen ryhtiä.

Yleisöä ei edelleenkään peleihin – lähetys Solidsportissa

Koronarajoitteet estävät edelleen yleisön pääsyn otteluihin, mutta peliä voi seurata livenä tai jälkitallenteena OLS Bandyn Solidsport -kanavalta.
OLS-JPS tästä linkistä.

Solidsportissa myös kaksi ilmaislähetystä

Kanavalle on lisätty jääpallon ystäville kaksi ottelua, jotka ovat katsottavissa ilman maksua.
Pelit ovat OLS-HIFK 21.11.2015 ja OLS-Narukerä 20.11.2016.

OLS toivottaa hyvää uutta vuotta 2021!