OLS-HIFK ilman yleisöä

OLS ja HIFK pelaavat tärkeistä pisteistä

OLS ja HIFK kohtaavat liigassa ensimmäistä kertaa ja ottelun alla on ollut haasteita.
Koronatartunnan ja -altistumisten vuoksi vajaamiehinen HIFK saa näillä näkymin kuitenkin joukkueen kasaan ja matkaa pohjoiseen.

Myös OLS:lla on haasteita, kun loukkaantumisten vuoksi Samuli Sakko on edelleen pois kokoonpanosta ja lisäksi Eetu Jaatisen pelikunto on arvoitus – lisäksi joukkueella on ollut sairastelujen vuoksi alla repaleinen treeniviikko.

Yleisöä ei pääse otteluun

Pohjois-Pohjanmaan aluehallintovirasto on päättänyt keskiviikkona 29.12. tekemänsä päätöksen mukaan jatkaa Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueen rajoituspäätöksiä 15. tammikuuta 2022 saakka.
Määräys kieltää kokonaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.
Lisäksi asiakas- ja yleisötilat yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat pysyvät suljettuna.
Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.

Rajoitus ei koske ottelun pelaamista, vain yleisön pääsy on rajattu.

KalevaLive lähettää ottelun

Kaleva näyttää tilaajilleen jääpallon Bandyliigan ottelun OLS–HIFK selostettuna monikameralähetyksenä.
Suora lähetys Raksilasta käynnistyy kello 12.45 ja ottelu alkaa kello 13.00.
Pääset katsomaan ottelua myös euron tutustumistilausta vastaan osoitteessa kaleva.fi/live.

Ottelusta tulee myöhemmin tallenne.

Pelin selostaa JP Pietilä ja kommentoimassa Jari ”Valtsu” Valta.