Bandyliiga jatkuu – kaikesta huolimatta

OLS pois karanteenista – viikonloppuna kaksi kotipeliä

Tähän saakka ainoana Bandyliigajoukkueena koronatartunnan vuoksi karanteenissa ollut OLS palaa treeneihin torstaina 3.12.
Kovin pitkää treenijaksoa ei saada alle, kun liigapelit jatkuvat viikonloppuna jo kahdella kotiottelulla.

Liigan ottelut tyhjille katsomoille

Koronarajoitteet ovat tällä hetkellä voimassa kaikkien liigajoukkueiden alueilla ja ainakin toistaiseksi pelataan ohjelman mukaisesti, mutta tyhjille katsomoille.
Tämä koskee myös Oulua ja vaikuttaa ainakin OLS:n viikonlopun kotiotteluihin.

Bandyliiga jatkuu liittohallituksen päätöksellä

Moni laji on siirtynyt koventuneiden rajoitteiden ja vallitsevan tilanteen takia muutaman viikon tauolle.

Jääpallon liittohallitus on käsitellyt Bandyliigan tilannetta keskiviikon kokouksessaan ja on päättänyt Bandyliigan jatkumisesta otteluohjelman mukaisesti. Liittohallitus päätti sarjajärjestelmän muutoksesta siten, että ylempi ja alempi jatkosarja jätetään pelaamatta, jotta mahdolliset siirretyt runkosarjaottelut saadaan pelattua tammi-helmikuun aikana.
Kauden 2020-21 playoff -järjestelmästä päätetään 15.1.2021 mennessä.

Tässä linkki liittohallituksen päätökseen.

Bandyliigan jatkuminen on herättänyt keskustelua liigajoukkueiden keskuudessa ennen liittohallituksen päätöstä ja myös sen jälkeen.
Liigajoukkueet kokoontuivat keskiviikkona ennen liittohallituksen kokousta ja muodostivat oman kantansa sarjan jatkumiselle vallitsevissa olosuhteissa.
Enemmistö liigan joukkueita oli sitä mieltä, että nyt olisi ollut pieni tauko liigapelien osalta paikallaan.
OLS oli myös tällä kannalla, mutta liittohallitus siis päätyi toiseen ratkaisuun.

Seuraa viikonlopun pelit suorana

Vaikka katsomoon ei oteta yleisöä ja bandy on parasta paikan päällä, niin jääpallon ystävien ei tarvitse jäädä ilman ottelujen liveseurantaa.
OLS striimaa viikonlopun molemmat ottelut – ota OLS Bandyn kanava Solidsportilla seurantaan alla olevasta linkistä.

Ottelut suorana -> OLS Bandy

OLS – Kampparit la 5.12. klo 16
OLS – Veiterä su 6.12. klo 13

OLS Bandy kanavalla myös vanhoja otteluita

Jarmo Snellman on ladannut myös muutamia Oulussa kuvaamiaan otteluita kanavalle.

Lisää pelejä ladataan kanavalle koko ajan – käy katsomassa!