Salibandyn ja jääpallon edustusjoukkueissa tartuntoja
Koronatartunnat ovat vaikeuttaneet myös OLS:n edustusjoukkueiden toimintaa, kun sekä miesten salibandyn että jääpallon liigajoukkueissa on ilmaantunut tartuntoja.
Molemmilla joukkueilla ensimmäiset tartunnat vahvistuivat noin viikko sitten ja sen jälkeen tartuntoja on todettu lisää.
Pahemmin korona iski salibandyn edustukseen, jolla on kymmenkunta tartuntaa – jääpallossa tartuntoja on tällä hetkellä havaittu puolenkymmentä.
Salibandyliigassa useita ottelusiirtoja
OLS:n osalta tulevan viikonlopun vierasottelut Oilersia (29.1.) ja Indiansia (30.1.) vastaan siirretään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.
Ottelusiirrot eivät ole OLS;lle ensimmäisiä, sillä viime lauantaina ohjelmassa ollut liigaottelu OLS–Nokian KrP siirrettiin ja pelataan su 6.2.
Myös OLS:n kotiottelu Steelersiä vastaan siirrettiin hämeenlinnalaisten koronakaranteenin vuoksi pelattavaksi la 5.2.
OLS ei ole tietysti koronatartuntojen kanssa yksin, vaan salibandyn F-liigassa on useita ottelusiirtoja koronan takia.
Liiga pyritään kuitenkin vielä pelaamaan läpi alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Selvää kuitenkin on, että myös muita mahdollisuuksia liigan läpiviemiseen tutkitaan jo varmuustoimena.
Kaleva uutisoi OLS salibandyn koronatilanteesta tässä linkissä.
Myös Bandyliigassa useita siirtoja
Jääpallon Bandyliigassa on edessä runkosarjan viimeiset pelit ja osa joukkueista pelaa vielä rästioteluita, jotta runkosarja saataisiin pelattua loppuun.
Runkosarjaa ei voida venyttää eteenpäin, sillä jatkosarjat ja pudotuspelit halutaan pelata alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Eikä peliaikataulua voida venyttää pidemmälle kevääseen, kun ei ole varmuutta jäätilanteesta.
Jos korona peruu vielä otteluita, niin liigan sijoitukset ratkaistaneen pistekeskiarvolla.
Tavoite on saada pelattua neljän joukkueen ylempi ja viiden joukkueen alempi jatkosarja.
Näiden jälkeen pelataan kuuden joukkueen pudotuspelit.
OLS:n osalta koronatartunnat eivät vaikuttaneet otteluiden palaamiseen, sillä viime viikonloppuna joukkueella ei ollut pelejä.
Toki korona on vaikeuttanut harjoittelua ja viime viikolla treenattiin vain kerran ja tällä viikolla mennään erittäin kapealla ringillä.
Runkosarja päättyy kotipeleihin
OLS:n osalta runkosarja päättyy kotiotteluihin, joissa kohdataan la 29.1. klo 15 WP 35 ja su 30.1. klo 13 Botnia.
Otteluihin voidaan ottaa jälleen yleisöä – tervetuloa!