OLS matkaa pistejahtiin Lahteen

OLS:n miesten kotimaanmatkailu jatkuu tänään, kun bussin nokka kaartaa kohti Lahden Suurhallia LASB:n vieraaksi. Viime kauden yllättäjä LASB kaipaa kahdesta jäljellä olevasta ottelusta yhden voiton, ettei sen tarvitse miettiä mahdollisia …

Jääpallon U12 lopputurnaus Oulussa 26.-27.2.

OLS järjestää U12 lopputurnauksen Oulussa pelataan viikonloppuna U12 ikäluokan jääpallon ylempi lopputurnaus. Joukkueita on mukana yhteensä yhdeksän. Järjestävä seura OLS ja Kampparit ovat mukana kahden joukkueen voimin ja lisäksi turnaukseen …

Murheellinen viikonloppu täydentyi Turussa

OLS:n miesten viikonloppu F-Liigassa jatkui sunnuntaina mollivoittoisesti Kupittaalla. Kotijoukkue TPS oli alusta asti kuskin paikalla ja rallatteli lopulta rumat loppulukemat 11-1 (4-1, 1-0, 6-0). OLS:n ainoasta maalista vastasi ensimmäisessä erässä …

Happeen väkevä alku oli liikaa OLS:lle

Happee tuli pitkältä pelitauolta väkevästi Kastellin iltapäivään. Vajaassa 14 minuutissa hankittu 0-4-johto oli liikaa OLS:lle ja vierailijat veivät pisteet mukanaan loppulukemin 3-7 (1-4, 0-0, 2-3). OLS:n Olli Wikstedt oli OLS:n …

Happee vieraaksi Kastellin iltapäivään

OLS:n miesten runkosarjan toiseksi viimeiseen kotiotteluun saapuu vieraaksi Happee. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen Jyväskylässä päättyi Happeen voittoon rangaistuslaukauskisan jälkeen. OLS-nippu on petraillut asemiaan pudotuspelitaistelussa voittamalla kolme viimeistä otteluaan varsinaisella peliajalla …

Motivoitunut Parviainen solmi jatkosopimuksen

Miesten edustusjoukkue on solminut vuoden jatkosopimuksen hyökkääjä Valtteri Parviaisen kanssa. Parviainen on tällä hetkellä seurahistorian 3. tehokkain pelimies. 159 liigan runkosarjaotteluun on syntynyt tehot 129+63. Parviaisen edelliset kaudet ovat olleet …

Moisala mukana 25 pelaajan MM-ryhmässä

MM-kisat Venäjän Syktyvkarissa Suomen miesten jääpallomaajoukkueen päävalmentaja Ari Holopainen on yhdessä apuvalmentaja Timo Tiusasen kanssa nimennyt 25 pelaajan ryhmän, jonka päätähtäin on Venäjän Syktyvkarissa 27.3-3.4.2022 pelattavissa MM-kisoissa. Kisoihin lähtee lopulta …

OLS-salibandy selkeyttää pelaajapolkuaan

OLS-salibandyn juniorien pelaajapolkua päivitetään. Taustalla on halu selkeyttää toimintaa ja tarjota entistä selkeämpi pelaajapolku niin kilpaurheiluun kuin harrastamiseenkin. ”Pari vuotta sitten halusimme pitää laajempaa pelaajamassaa mukana toiminnassa pidempään ja silloin …

OLS:n kausi päätökseen

OLS – JPS 0-4 (0-1) Lauantaina pelattiin Oulussa isojen panosten peli, kun OLS ja JPS kohtasivat alemman jatkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussa. JPS tarvitsi pudotuspelipaikkaansa vähintään yhden pisteen, kun taas OLS …