OLS Leijonaliigajoukkueiden tarkoituksena on tarjota helppo ja mielekäs tapa salibandyn pelaamiseen Oulun Luistinseurassa. OLS Leijonaliigajoukkueiden toiminta on ympärivuotista ja se pyritään keskittämään mahdollisimman lähelle kotia.
 
Joukkueet harjoittelevat 1-2 kertaa viikossa riippuen ikäluokasta. Nuorimmissa ikäluokissa (mm. Urheilukoulu 4-7v.) harjoituskertoja on yksi, vanhemmissa harjoituskertoja yleensä tulee yksi lisää.

Uusia ryhmiä pyrimme laittamaan sitä mukaan käyntiin, kun samalle alueelle on riittävä määrä pelaajia ja ohjaajia ilmoittautunut mukaan toimintaan. Ohjaajat etsitään ensisijaisesti vanhemmista ja kun olemme saaneet vähintään kaksi pohjaaja ryhmälle, voimme laittaa toimintaa käyntiin. Ohjaajamäärässä pyrimme 1/7 -suhdelukuun, jossa 1 ohjaajalla olisi enintään 7 lasta ohjattavana. Jotta toiminta pysyy koko kauden hyvänä, on sopiva ohjaajamäärä 3-4. 

POHJOINEN

Leopardit

esim. Ritaharju, Pateniemi, Herukka, Rajakylä, Kaijonharju, Kuivasjärvi, Linnanmaa, Syynimaa

KESKUSTA

Ketut

esim. Keskusta, Tuira, Toppila, Puolivälikangas, Heinäpää, Raksila, Limingantulli, Myllytulli

ITÄ

Tiikerit

esim. Hiukkavaaran alue, Hintta, Myllyoja, Värttö, Korvensuora, Talvikangas, Kastelli, Kaukovainio

ETELÄ

Karhut

esim. Metsokangas, Kaakkuri, Kiviniemi, Oulunlahti, Maikkula, Iinatti, Mäntylä

Leijonaliigajoukkue harjoitukset ovat alueiden koulujen liikuntasaleissa sekä Kastellin monitoimitalossa, Kasarmin liikuntasalissa, Raattin uimahallin liikuntasalissa.


ilmoittautuminen

 

Kauden päätyttyä avataan vanhoille pelaajille ilmoittautuminen uudelle kaudelle etukäteen.
Ilmoittautuminen tapahtuu myClubin kautta ja siitä tulee ilmoittautumislinkki sähköpostitse.

Vanhojen pelaajien ilmoittautumisen jälkeen, avataan ilmoittautuminen uusille pelaajille. Tällöin
vanhojen joukkueiden pelaajamäärät tulevat olla selvillä, jotta tiedetään, onko joukkueissa vapaita paikkoja uusille pelaajille.

Uudet pelaajat ilmoittautuvat myClubin kautta. Paikkoja on rajoitetusti auki, joten kannattaa olla nopea ja seurata joukkueiden omia sivuja sekä seuran facebook -sivuja. Ilmoitamme, missä uusille pelaajille on vielä tilaa.

Ilmoittautuminen joukkueisiin tapahtuu myClubin kautta. MyClub on mm. tapahtumakalenteri, harjoituspäiväkirja ja laskutus- sekä infokanava.

Apin lataaminen onnistuu helposti ja edellytämme kaikilta myClubin käyttöä toiminnassamme.

MyClubin kautta ilmoittaudutaan niin harjoituksiin kuin muihinkin tapahtumiin.

 

myClub

 

Tapahtumakalenteri, laskutus, ilmoittautumiset ja informaatiot menevät kaikki myClubin kautta.
Kun olette saaneet tunnukset, ladatkaa appi omaan puhelimeen. MyClubin kautta näette oman ryhmänne tapahtumakalenterin, pääsette ilmoittautumaan tapahtumiin, saatte tietoa joukkueen toiminnasta jne. MyClubissa näet myös omat laskusi.

Jokaisen tulee ilmoittautua harjoituksiin hyvissä ajoin apin kautta, jotta ohjaajat pystyvät
suunnittelemaan harjoitukset mahdollisimman hyvin.

MyClubin käyttö on helppoa. Avaamalla apin eteen avautuu tapahtumakalenteri tai -lista. Jos olette ilmoittautuneet tapahtumiin, mukana -sivulla näkyy teidän ilmoittautumisenne. Omat -sivulla näkyy teidän oman ryhmän kaikki tapahtumat ja muut -sivulla löytyy seuran kaikki tapahtumat, joihin voit ilmoittautua mukaan.

Klikkaamalla tapahtumaa, pääsee valitsemaan in tai out - tämä on hyvä tehdä hyvissä ajoin ennen seuraavia tapahtumia.

Suosittelemme ilmoittautumaan niin moneen tapahtumaan kerralla, kuin vain pystyy ennakoimaan.

toimintamaksu

Toimintamaksu kattaa koko kauden. Maksuun sisältyy Urheilukoulun ja Leijonaliigajoukkue toiminta eli harjoittelu ja pelitapahtumat, vakuutus ja lisenssi, pelipaita painatuksineen, pelishortsit, joukkueen harjoitusvarustepaketti, ohjaajien korvaukset ja koulutukset sekä seuran Kaupunkisarjasta vastaavien työntekijöiden työpanos.

MAKSUT

  • Urheilukoulun salibandy 120€ / jakso (5 kuukautta)
  • P8-joukkueet ja nuoremmat 260€ / kausi
  • P9-joukkueet ja vanhemmat 330€ / kausi

Mikäli OLS Leijonaliigajoukkueiden toiminnassa on mukana samasta perheestä useampi lapsi, tulee yhden lapsen maksu suorittaa täysimääräisenä ja sen jälkeen seuraavista lapsista voi vähentää sisaralennusta 25€/lapsi.

Maksun voi halutessaan maksaa kahdessa erässä.

1.erä / 50% kausimaksusta, laskun eräpäivään mennessä
2.erä / 50% kausimaksusta, 60 vuorokautta alkuperäisen laskun eräpäivästä

Kahdessa erässä maksaessasi, ole yhteydessä salibandyn lajivastaavaan: jani.lipsanen@ols.fi

Seuralla on ryhmävakuutus otettuna seuran puolesta ns. kokeilukertojen ajan.
Seura ottaa pelaajalle henkilökohtaisen lisenssin ja vakuutuksen, kun toimintamaksu on maksettu ja myClub -profiiliin on lisätty henkilökohtainen lisenssi ID. Lisenssinumeron pääsee tekemään osoitteessa suomisport.fi. tunnuksen tekeminen on ilmaista eikä velvoita ostamaan mitään tuotteita.

toimintakausi

 

Leijonaliigajoukkueiden toimintakausi kestää elokuun alusta seuraavan vuoden huhtikuun lopulle.

Elokuussa alkaa uusi Leijonaliigakausi, jolloin edellisen kauden ryhmät ovat jo toiminnassa.

Edellisen kauden pelaajien ilmoittautuminen vanhoihin ryhmiin avataan siten, että vanhat ryhmät pääsevät käynnistämään kautensa jo elokuun alussa alussa.

Uusien pelaajien ilmoittautuminen käynnistyy heti, kun edellisen kauden pelaajat ovat saaneet tarpeeksi aikaa vahvistaa osallistumisensa myös seuraavalle kaudelle. Vanhoilla pelaajilla on siis etuoikeus osallistua oman joukkueensa toimintaan myös seuraavan kauden osalta.

Toimintaa on kauden aikana noin 10 kuukautta. Taukoa pidetään pääsääntöisesti joulun, uudenvuoden, syysloman, talviloman ja pääsiäisen aikaan sekä heinäkuussa. Joukkueet voivat itse päättää myös muista tauoista.

Huhtikuussa avataan jälleen seuraavan kauden ilmoittautuminen toiminnassa mukana olleille pelaajille.

 

uuden joukkueen aloitus

 

Uusien Leijonaliigajoukkueiden käynnistyminen tapahtuu syksyn aikana sitä mukaa, kun joukkueet täydentyvät.

Jotta uusia joukkueita saadaan käyntiin, tarvitaan riittävä määrä ohjaajia ja pelaajia.

Ohjaajia tulee olla perustettavassa joukkueessa vähintään kaksi, jotta toiminta saadaan käyntiin. Periaatteena on, että yhtä ohjaajaa kohti on maksimissaan seitsemän lasta ohjattavana.

Ohjaajat tulevat ensisijaisesti joukkueeseen ilmoittautuneiden lasten vanhemmista. Seura pitää uusille joukkueille kauden alussa infotilaisuuden joko tapaamisen muodossa tai etäyhteyksin.

Infotilaisuus pidetään joukkueelle heti, kun toiminta voidaan käynnistää. Toiminnan käynnistymisessä auttavat seuran työntekijät, jotka tukevat myös ohjaajia harjoitusten suunnittelussa ja läpiviemisessä.

Infotilaisuudessa käydään läpi kauden asioita, päätetään ohjaajat ja apuohjaajat sekä taustahenkilöt joukkueelle. Tilaisuudessa tutustutaan myös myClubin käyttöön - sen kautta tapahtuu paljon joukkueiden toimintaan liittyviä asioita.

Leijonaliigajoukkueen taustahenkilöt ja tehtävät

 

Ohjaajat ja apuohjaajat vastaavat harjoitusten sisällöstä ja läpiviennistä sekä ryhmän pelitapahtumista.

Lisäksi on muita pieniä, mutta tärkeitä tehtäviä. Näitä tehtäviä varten tarvitaan taustahenkilöitä - näiden henkilöiden määrää ei ole erikseen määritelty.

Joukkueenjohtaja

 

  • Huolehtii informaation välittämisestä joukkueen vanhemmille
  • Huolehtii joukkueen ilmoittautumisesta pelitapahtumiin
  • Huolehtii tarvittaessa pelireissuihin liittyvistä asioista yhdessä muun ryhmän kanssa

Varustevastaava

 

  • Huolehtii joukkueen varusteista
  • Huolehtii joukkueen peliasujen noudosta ja painatuksesta
  • Huolehtii muusta joukkueen varusteista tai seuravaatteista sekä niiden noudosta, painatuksesta sekä kerää maksut omakustanteisiin tuotteisiin

Varustevastaava

 

  • Huolehtii joukkueen varusteista
  • Huolehtii joukkueen peliasujen noudosta
  • Huolehtii muusta joukkueen varusteista tai seuravaatteista sekä niiden noudosta, sekä kerää maksut omakustanteisiin tuotteisiin

Muu taustatiimi

 

  • Huolehtii joukkueen nettisivuista ajantasaisuudesta
  • Huolehtii mahdollisista somepäivityksistä ja niiden sisällöstä, jos joukkue haluaa nostaa omaa toimintaa myös seuran someen
  • Toimii joukkueenjohtajan ja varustevastaavan apuna tarvittaessa

Leijonaliigajoukkueen taustahenkilöiden korvaukset

 

Ohjaajille, apuohjaajille ja mahdollisille taustahenkilöille maksetaan korvaus joukkueen toiminnassa mukana olemisesta. Korvaus maksetaan joko joukkueen toiminnasta aiheutuneina kilometrikorvauksina verohallinnon ohjeiden mukaisesti tai ostolupana, jonka voi käyttää toimintaan liittyviin ostoihin seuran urheilupuolen yhteistyökumppanin kautta. Korvaus maksetaan, kun toimintamaksu on maksettu

Korvaukset:

Vastuuohjaajat: 260€ / 330€

Apuohjaajat ja taustahenkilöt: 50% kausimaksusta

Leijonaliigajoukkueen ohjaajien ja taustahenkilöiden korvausten kokonaismäärän maksimitaso muodostuu joukkueen pelaajamäärän mukaan. Jokaista seitsemää pelaajaa kohden seura maksaa toimijoille 260€ / 330€ suuruisen korvauksen. Joukkueen taustahenkilöt voivat myös sopia korvauksesta keskenään esimerkiksi jakamalla kokonaissumman keskenään tasaisesti. Tästä tulee olla yhteydessä erikseen lajivastaavaan sähköpostitse: jani.lipsanen (at) ols.fi

Jos joukkueella on ns. ulkopuolisia ohjaajia, tekee seura heidän kanssa erillisen sopimuksen.

 

harjoittelu

 

Harjoitukset järjestetään mahdollisimman lähellä omaa kotia, mutta harjoituksia on myös Kastellin monitoimitalossa, Kasarmin liikuntasalissa ja Raattin uimahallin liikuntasalissa. Koulujen saleissa tapahtuva harjoittelu pyritään saamaan mahdollisimman lähelle kotia.

9 - 12-vuotiailla on mahdollisuus osallistua myös seuran järjestämään tehoharjoitusryhmän toimintaan, joka tuo yhden harjoituskerran lisää normaaliin viikkorytmiin.

Leijonaliigajoukkueet harjoittelevat pääsääntöisesti 1-2 kertaa viikossa. Urheilukoululasilla on harjoituksia kerran viikossa. 

Harjoitusvuoroille tulee ilmoittautua aina ajoissa myClubin kautta.

Harjoituksissa tulee olla mahdollisimman paljon virikkeellistä toimintaa, jotta lasten mielenkiinto harjoittelua kohtaan säilyy - unohtamatta tietysti peliosuutta, joka on lapsille tärkeää.
Harjoitusmäärä on lapsille maltillinen ja harjoitussisällön olisi hyvä olla ainakin osittain myös sellaista, mitä pelaaja voi tehdä myös omalla ajalla ja kehittyä harrastuksessaan.

Seuran lajivastaava auttavat ohjaajia harjoitusten suunnittelussa ja läpiviemisessä. Lisäksi seura tarjoaa ohjaajille kauden aikana koulutusta.

Suosittelemme tekemään treenivuoron alkuun noin 15 minuutin alkulämmittelyn.
Loppuverryttely voi puolestaan olla muutaman minuutin mittainen.
Nämä voi tehdä ulkona, jos sää vain sallii.

Apuna voi käyttää esim. UKK -instituutin Terve Urheilija -pakettia.

ottelut ja turnaukset

 

OLS järjestää Oulun alueen ja lähiseudun joukkueille Leijonaliigaa. Leijonaliiga on harrastesarja, joka kuuluu pelaajien kausimaksuun. Otteluita järjestetään lähialueella kauden aikana yhteensä 10-14, ikäluokasta riippuen.

Lisäksi OLS ja OFBC yhtistyössä järjestävät keväällä ja syksyllä NFG-turnauksen, joka on perinteinen kauden aloitus ja päätösturnaus. NFG ei sisälly kausimaksuun, mutta on kohtuuhintainen joukkueille.

Joukkueilla on myös mahdollisuus osallistua halutessaan SSBL:n sarjoihin. Osallistumisesta salibanyliiton järjestämään sarjatoimintaan tulee oilla yhteydessä lajivastaavaan.

Tervetuloa mukaan!

 

Perinteikkään OLS Leijonaliigajoukkueiden toiminnan tukena ovat OLS:n salibandyperheeseen
kuuluvat henkilöt ja toimiston työntekijät.

Olipa kysymys kuinka pieni tahansa, niin aina voi olla yhteydessä lajin parissa toimiviin henkilöihin.
Tavoitteemme on, että joukkueiden toiminta on mahdollisimman laadukasta koko kauden ajan.

OLS:n toimistolla salibandytoiminnasta vastaavat:

Lajivastaava
Jani Lipsanen 
jani.lipsanen@ols.fi 

Juniorivastaava
Niko Kvist
niko.kvist@ols.fi

Valmennuspäällikkö
Jani Lämsä
jani.lamsa@ols.fi