OLS legendoja -sarjan toistaiseksi viimeisessä jutussa omaa OLS-aikaansa muistelee Petri Turunen eli mies, joka näissä piireissä ei juuri esittelyjä kaipaa. Muistellaan silti hetki menneitä, tervetuloa mukaan!
Seuran 135-vuotishistoriikissa sen ensimmäistä salibandyn maajoukkuepelaajaa Turusta kuvataan OLS:n kaikkien aikojen salibandyilijäksi ja kerrotaan, että maalivahdit näkivät painajaisia hänen laukauksestaan. ”Turusen laukaus jopa omalta kenttäpuoliskolta oli aito pelote, varsinkin kun vuosituhannen alun maalivahdit eivät olleet vielä aivan nykypäivän tasoa”, kirjassa kerrotaan.
Siinä siis ainakin yksi asia, josta tämä pelaaja muistetaan!
Turunen valitsi divarin
Petri Turunen tuli Ouluun pelaamaan Kuopiosta vuonna 1999 samalla, kun niin teki moni muukin. Työmyyrä Jarkko Sarpola sai innostuksellaan monen pelaajan kiinnostuksen heräämään ja vakuutettua, että iskukykyinen joukkue on tulossa, kun hyviä pelaajia Oulussa oli jo omastakin takaa.
”Oli hyvä meininki, joten uskalsin lähteä divariin, vaikka joku liigajoukkuekin kyseli”, Turunen muistaa.
Kuopion kasvatti lunasti paikkansa heti kättelyssä ja voitti I divisioonan pistepörssin.
Kova ja hyvähenkinen porukka täytti odotukset ja vähän ylikin ja hyppäsi kauden päätteeksi liigaan. Turunen muistaa onnistuneensa ratkaisupeleissä itsekin. Myös Urheilutalon tunnelma on jäänyt lähtemättömästi mieleen.
”Urheilutalon kaltaista paikkaa ei ollut missään muualla. Esimerkiksi pelaajakäytävällä oli porukkaa, kun katsojat yrittivät kiertää toista reittiä katsomoon. Selvästi aika kultaa muistoja mutta nousu oli mitaliin verrattava saavutus. Meillä oli selkeä tavoite ja se toteutui.”
Turunen muistaa pelivuosiltaan ennen kaikkea persoonia. Kari ’Muikku’ Moilanen valmensi, Jarkko Sarpola hoiteli jokseenkin kaiken muun ja esimerkiksi Jukka Kinnunen vaikutti kentällä.
”20-vuotiskokoontumista on suunniteltu ensi kesälle tällä porukalla ja kiinnostusta on ollut”, Turunen paljastaa.
Leijonaliigan huima nousu alkoi
Kesän 2004 aikana seuran salibandy veti happea. Jaoston puheenjohtaja Pertti Walppu jättäytyi pois eikä oikein ketään muita ollut. Valmentaja Jerry Ruhanen lopetti ja pelaajia oli siirtynyt muualle. Kato oli käynyt sekä edustuksen että junioreiden puolella.
”Itsekin mietin, jäänkö vai lähdenkö. Koko kesä oli vihellelty mutta runko, esimerkiksi Mikko Helanen, Antti Laitinen ja Mikko Hernetkoski jäi jäljelle ja päätettiin lähteä jatkamaan. Siitä alkoi uusi nousu”, Petri Turunen kertoo.
Timo Mäkinen tuli jaoston puheenjohtajaksi ja elokuussa 2004 Turunen aloitti seuran lajisihteerinä.
Kaudella 2005-06 alkoi Leijonaliiga eli perinteinen kaupunginosatoiminta. Malli sille oli kopioitu Kuopiosta, jossa KuPS oli pyörittänyt vastaavaa jalkapallossa ja KalPa jääkiekossa. Turusen tiedon mukaan salibandyssä tämä aloitettiin ensimmäisenä Oulussa.
”Leijonaliiga mahdollisti massojen tekemisen pelaajiksi. Hyvät pelit olivat sen isoin asia, mutta me konseptoitiin hyvin tarkasti yhteneväiset systeemit kaikkeen mahdolliseen ja saatiin toiminnallinen laatu ja valmennuksellinen laatu kuntoon.”
Esimerkiksi valmentajien ruutupaperille keräämät nimilistat jäivät historiaan, kun sähköinen laskutus ja ilmoittautuminen otettiin käyttöön.
Leijonaliigan oli ratkaisu Oulun ongelmaan eli siihen, että pelaajia katoaa täältä muualle, missä voi pelata puoliammattilaisena ja missä on menestymismahdollisuuksia.
”Ratkaisu oli tehdä urheilijoita niin paljon, että riittää omiksikin tarpeiksi”, liigan isä selventää.
Vuonna 2006 työryhmä, jonka ydinporukkaan kuuluivat Turusen lisäksi Timo Mäkinen, Antti Karinen, Tero Heikkinen sekä Jukka ja Tuomo Kinnunen, aloitti seurankehittämisprojektin.
Turunen nostaa kehitystyöstä kolme asiaa: OLS sinettiseuraksi, Urheiluakatemia ja toimintasuunnitelma, joka lienee edelleen käytössä. Vuonna 2007 salibandy kelpuutettiin Ouluseutu Urheiluakatemian lajiksi ja juniorityölle pistettiin seurassa vahva painoarvo.
”A-junioreiden SM-sarjapaikka nähtiin koko yhtälön tärkeimmäksi tekijäksi. Silloin pelattiin kolme vuotta kovia pelejä valtakunnan parhaita vastaan. Se paikka pitäisi saada takaisin”, konkari näkee.
”A:n Suomen mestaruuden (kaudella 2013-14) voittaneen ikäluokan kaltaista ei ole tullut.”
Leijonaliigan myötä pelaajamäärät kasvoivat alle kolmesta sadasta 1100:een, valmentajien määrä kahdeksasta sataan. Vuonna 2011 OLS oli Suomen suurin salibandyseura ja kasvu mahdollisti neljän työntekijän palkkaamisen salibandyyn.
”Seura olemme me”
Petri Turusen peliura jatkui vuoteen 2008 asti eli kauteen, kun joukkue tippui liigasta kahdeksan vuoden jälkeen.
”Pitkään sitä kerjättiin, oltiin välillä pleijareissa ja välillä karsinnoissa. Meillä oli joukkueessa jo liigakarsintojen erikoismiehiä… Se oli selviytymistä vuodesta toiseen, mutta lääkkeitä ei löytynyt. Talouspuoli on kyntänyt eniten.”
Vuonna 2012 Turunen jäi pois, kotiin hoitamaan lapsia ja yrittäjäksi.
”Se homma oli nähty. Kuormituksessa ei ollut mitään järkeä, töitä oli 12 tuntia päivässä ja yrität urheilla itse, enkä osannut tehdä mitään vasemmalla kädellä.”
Turunen seurailee edelleen, mitä OLS:ssa tapahtuu ja käy välillä toimistolla kahvittelemassa ja kauppaa tekemässä.
Yrittämisen ohella valmentajan ammattitutkinto Lapin urheiluopistossa on työn alla ja valmistuu toukokuussa. Tällä hetkellä salibandyn pelaaja valmentaa jalkapalloilijoita.
OLS:iin hän lähettää kannustavia terveisiä.
”Voimia arkitekemiseen! Kiitosta ei tule juuri mistään ja oletus on, että seura on kuin yritys, vaikka seura ollaan me, kaikki sen jäsenet. Monesti tekijöitä arvostellaan, vaikka ennemmin saisi olla kiitollinen. Arvostan OLS:in ja muiden seurojen arkitekijöiden työtä.”
Petri Turunen
- 42-vuotias
- asuu Kempeleessä vaimon ja kolmen tyttären kanssa, tytöt pelaavat jalkapalloa
- yritys Seven Gear Finland Oy
- valmentaa jalkapalloa Ajax Sarkkirannassa
- valmentanut salibandyä Koskelankylän Riennossa
- harrastaa tunturikalastusta ja metsästystä, kaksi metsästyskoiraa
- aamu alkaa teksti-tv:n sivulla 235
Teksti: Tinja Huoviala