Tämä tarina alkaa vähän tuntemattomammasta joukkueesta, Knuutilankankaan Veikoista. Se nimittäin oli Antti Laitisen lukioaikainen kaveriporukka, joka pelaili kerran viikossa koulun salissa, huomasi Kalevan seuratoimintapalstalla ilmoituksen Pöllöjen kaupunkisarjasta, ilmoittautui ja sijoittui siinä lopulta kolmanneksi.
Antti Laitinen palasi Urheilutalolle muistelemaan vanhoja.
Ja kuten sanonta kuuluu: siitä se sitten lähti.
Ensimmäiset sarjapelit V-divarissa Laitinen pelasi kaudella 1995-96 Pöllöjen kakkosjoukkueessa, jossa tutuksi tuli silloinen pelikaveri Jerry Ruhanen.
Jokseenkin saman tien Laitinen nousi ykkösjoukkueeseen ja pelasi lisäksi A-junioreissa.
”Ensimmäinen sarjapelini oli Urheilutalolla Kuopion Wellihousuja, nykyisiä Welhoja vastaan A-juniorina. Vastassa oli muuan Petri Turunen, joka taisi tehdä kaikki joukkueensa maalit”, peluri muistaa.
Pöllöjen edustusjoukkue nousi sarjaporrasta ylemmäs joka kausi, joten 1997-98 se oli jo I-divisioonassa. Valmentajana toimi Laukan Juha, jonka poika Aku pelaa nykyisin Laitisen kanssa samassa Koskelankylän Riennon joukkueessa.
LIIGANPELIEN MAKUUN
Antti Laitiselle avautui mahdollisuus päästä pelaamaan liigaa Helsingin NMKY:ssä 1998.
”Salibandy oli se oikea ajuri”, myöntää ohessa Helsingin yliopistossa opiskellut mies.
”Se oli hirmu opettavainen vuosi. Oli nuori porukka ja tiukkoja pelejä, jotka monesti lopulta hävittiin. Jouduttiin karsintoihin, jotka ratkesivat tiukimmalla mahdollisella tavalla: pelattiin kaikki viisi peliä, jotka yleensä ratkesivat maalin erolla. Peliaikaa ja vastuuta tuli, tekoja ei niinkään.”
Helsingissä tutuksi tuli Tommi Ahola.
”Äiti on kerännyt lehtileikkeitä”, Laitinen kiittelee. Kuvissa on paljon tuttuja.
NMKY tippui ykköseen ja samalla OLS oli noussut sinne.
”Sarpolan Jarkko kyseli takaisin. Hyvää porukkaa oltiin kasaamassa ja tiesin, että muutamia pelimiehiäkin oli, joten suostuin. Rungossa oli paljon tuttuja pelikavereita ja uusia nuoria pelaajia oli tullut, kuten Mikko Helanen ja Jukka Kinnunen.”
”Olimme samanhenkistä nuorta porukkaa. Kari Moilanen valmensi ja porukka hitsautui hyvin yhteen. Vietimme aikaa muutenkin yhdessä kuin treeneissä.”
Alkukausi lähti hyvin liikkeelle. Nousu liigaan pilkahteli kauden mittaan, mutta ei siihen tahtonut uskoa pelaajakaan. Niin kuitenkin kävi ja vielä puhtaasti otteluvoitoin 3-0.
”Se oli tosi iso juttu, että noustiin. Puskista päästiin yllättämään kaikki.”
KAPTEENIN SVEITSIN KEIKKA
OLS pelasi liigassa kahdeksan vuotta putkeen. Kaudelle 2004 joukkue hajosi pahasti ja Antti Laitiselle avautui mahdollisuus lähteä pelaamaan ulkomaille Sveitsiin maan edellisen kauden mestarijoukkueeseen Sport Wiler-Ersigeniin.
”Oli pitkään ollut haaveena, että kävisin jossain vaihdossa. Sport Wiler-Ersigen oli maailman huippujoukkue enkä pystynyt omaa pelipaikkaa lunastamaan, kun siellä oli jo kaksi maajoukkuesentteriä. Jouluna tulin takaisin. Kokemuksena se oli tosi hieno, oli huippuolosuhteet treenata.”
Koska rikos on jo vanhentunut, voidaan nyt paljastaa tämä: paluun jälkeen Laitinen ehti pelata pari peliä ilman lisenssiä. Nämä ottelut olivat vieläpä sille kaudelle harvinaisia ja erittäin tärkeitä voitokkaita matseja.
”Petri (Turunen) oli pelaamisen lisäksi seuran toiminnanjohtajana ja taisi viettää aika monta unetonta yötä ja miettiä, paljastuuko, että olin ollut edustuskelvoton pelaaja.”
Antti Laitisen pelinumero oli useimmiten sama 14.
Laitinen toimi monta vuotta joukkueen kapteenina.
”Omalla esimerkillä vein asioita eteenpäin, keskustelin ja olin linkkinä pelaajien ja valmentajien välillä. Tekemisen vaatimustaso oli meillä jo silloin kova. Alusta asti treenattiin hyvin tosissaan. Aina kauden aikana kasvettiin ja mentiin eteenpäin mutta sitten pelaajia lähti muualle ja seuraavalla kaudella sama alkoi alusta.”
TUTTU KETJU KASASSA
Ajankäytölliset haasteet, joita tuottivat työ ja perheen perustaminen, johtivat siihen, että Laitisen peliura alkoi loppua. Päätös kypsyi siinä vaiheessa, kun Laitinen joukkueineen sai hoideltua itsensä takaisin liigaan yhden divarikauden jälkeen 2009.
Pienimuotoinen come back tapahtui vielä seuraavalla kevätkaudella.
”Kun Karo (Kuussaari) tarpeeksi monta kertaa houkutteli, niin olin kahdessatoista pelissä mukana. Varmoja tippujia oltiin ja oli hirveästi kirittävää. Ratkaiseva runkosarjan viimeinen peli kuitenkin voitettiin jatkoajalla ja päästiin karsintoihin.”
Viikonloppuun mahtui omalaatuinen episodi, sillä edellisenä iltana kuukauden reissulta USA:sta palannut Laitinen nukkui jet lagissaan pommiin, kun aamukuudelta olisi pitänyt jo istua bussissa.
”Tultiin ovelta hakemaan. Siinä tuli oma arvo mitattua”, Laitinen naurahtaa.
Pienen tauon jälkeen Laitisen pelailu on jatkunut harrastemielellä. Uleåborg IFK:ssa oli puuhamiehenä Jussi Tolonen ja sittemmin Janne Karjala sai houkuteltua Koskelankylän Rientoon.
”Kiinnostuin pitkälti siksi, että siellä oli sama ketju kasassa kuin 2008-2009 divarissa: Pekka Lindgren ja Juha Tammela laidoilla.”
Edit 15.12. klo 16.06: Loviisalainen vatsatauti kaatoi miestä lakoon karsinnoissa jo vuonna 2005. Silloin ottelusarja päättyi OLS:n voittoon, vuonna 2009 tappioon ja tippumiseen.
ANTTI LAITINEN
- 41-vuotias
- pelannut Knuutilankankaan Veikoissa, Pöllöt SBT:ssä, Oulun Luistinseurassa, Helsingin NMKY:ssä, Sveitsissä Sport Wiler-Ersigenissä, Uleåborg IFK:ssa ja Koskelankylän Riennossa
- Salibandyliigan erotuomarit arvostaneet Laitisen kauden liigakapteeniksi
- mukana OLS:n Tytöt II -joukkueen valmennustiimissä, jossa oma tyttö pelaa sekä pari vuotta sitten miesten edustusjoukkueessa Eetu Vehasen valmennustiimissä
- työskentelee Kastelli-talolla tietohallintopäällikkönä
- asuu Oulussa Karjasillalla rintamamiestalossa vaimon ja kahden tyttären kanssa
- harrastaa suunnistusta ja osallistuu kesäisin Jukolan viestiin
- tätä et ehkä tiennyt: asunut Berliinissä 5-6-vuotiaana, jolloin oppi saksan kielen
Teksti ja kuvat: Tinja Huoviala