|
Sovimme haastattelusta Kari ’Muikku’ Moilasen kanssa ja kysäisen, josko jotain OLS-aikaista rekvisiittaa löytyisi kuvia ja videota varten. ”Ei taida enää löytyä. Ei edes niitä sandaaleja”, Moilanen miettii. Ne sandaalit – eli mitkä? ”Minulla oli rantasandaalit aina pelissä jalassa, yhdet ja samat alusta loppuun”, OLS-salibandyn valmennusvastuuta aivan alkuvuosina kantanut luotsi selventää.
Kerrataanpa Moilasen meriitit: Debyyttikaudella 1998-1999 nousu I-divisioonaan. Toisella kaudella 1999-2000 tavoitteena oli sarjapaikan säilyttäminen mutta kas, karsintojen kautta noustiin taas. Reipasääninen yleisö otti joukkueen ja Urheilutalon omakseen. Ensimmäisellä liigakaudella 2000-2001 sarjapaikan säilyttäminen. Tästä oli Jerry Ruhasen hyvä jatkaa joukkueen viemistä seuraavalle tasolle ja pudotuspeleihin. Peruspeli on nykyään samanlaista, ”hyökätään ja puolustetaan”, mutta Moilasen havaintojen mukaan tänä päivänä paljon nopeampaa ja taktisempaa. Taustoissakin on tapahtunut: tehdään harjoitusohjelmia ja käydään koulutuksia. JÄÄRÄ JA NOUSUKIITOISET NUORETJääpalloilija Moilanen päätyi salibandyn pariin vähän sattumalta. ”Pöllöt ilmoitti lehdessä harrastetoiminnasta ja sinne mahtui tällainen vanha jäärä pelailemaan. Vuonna 1998 tapahtui Pöllöjen yhdistyminen OLS:iin ja Jarkko Sarpola alkoi luoda lajikulttuuria. Ilman häntä OLS:n salibandyä ei olisi”, Muikku Moilanen arvelee. ”Laji oli Oulussa uusi ja pelaajat nuoria. Laukan Juhan kanssa aloitin valmentamisen ja jossain vaiheessa homma jäi käsiini, joten lähdin kehittämään sitä. Täällä käytiin kerran viikossa räimimässä”, hän viittaa tuttuun Urheilutalon saliin. Joukkueessa oli hyviä, nuoria pelaajia, joten nousukiito oli nopeaa. Kaikki natsasi kohdilleen ja valmentaja ehti olla monena, myös joukkueenjohtajana ja huoltajana, ja ”vähän isänä ja äitinäkin”. TEHTÄVÄ OPETTI TEKIJÄÄNSÄ”Silloin ei ollut tietoa, miten pitäisi harjoitella. Tekemällä opittiin, itse siinä samalla kun muutkin. Jääpallotaustasta oli jotain hyötyä. Olin leppoisa valmentaja ja se oli sellaista kaverihommaa”, Moilanen muistelee. Etelästä Ouluun muuttanut Jan Vorselman toi lajikulttuuria ja -osaamista Ouluun tultuaan Moilasen aisapariksi ja joukkueen kuntovalmentajaksi. Pelaajaporukka vakiintui divariaikaan. Kokeilijoita oli käynyt paljon, ”pari, kolme joukkueellista”.
Yleistä asennetta silloiseen salibandyyn kuvaa se, miten esimerkiksi jääkiekkojoukkue Kärpät, kaukalopalloporukka Rajaville sekä jääpalloilijat halusivat haastaa uudemman lajin joukkuetta. ”Ei kuitenkaan ollut jakoja näillä luistimilla pelaavilla”, Moilanen muistaa. OLS-salibandyhistorian ensimmäinen liigapeli kuvattiin Urheiluruutuun. Urheilutalo veti kovasti omiaan kannustanutta yleisöä, mistä kauempaa matkustaneet vastustajajoukkueet eivät suoranaisesti olleet innosta piukeina. Pienen tauon jälkeen Moilanen valmensi tovin nuoremman poikansa joukkuetta, mutta nyt ”kilometrit bussissa ovat täynnä”. Menneisyydestä mieleen muistuu kuitenkin yksi matka ylitse muiden. ”Nousujuhlat junassa! Se oli hauska kotimatka Helsingistä Ouluun.” KARI ’MUIKKU’ MOILANEN
Teksti ja kuvat: Tinja Huoviala |
