|
23.02.2020
Pelaajapolkutarinassa keskitytään tällä kertaa enemmän uran nykyisiin vaiheisiin, sillä perheen, työn ja pelaamisen yhdistäminen vaatii omat kikkansa. Näitä avaa joukkueen konkari, 34-vuotias Petri Niemelä.
Niemelän sählyn pelaaminen alkoi kotipaikkakunnalla Temmeksellä: aluksi avojaloin, Hat Trick -mailoilla ja penkit maaleina. Ala-astevuosilta hänellä on jäänyt mieleen muuan Rantalakeus-turnaus. ”Finaalissa olivat vastakkain Tyrnävä ja Temmes. Meni rankkareihin ja tein ratkaisevan maalin”, Temmeksen joukkueen maalitykki muistaa. Kuutosluokkalaisena Niemelä lähti Limingan Niittomiehiin kokeilemaan ja pelasikin siellä sitten pitkään, koko ajan vuotta vanhempien kanssa. Seura vaihtui Kylmäsen Pallo-Poikiin yläasteiässä pariksi vuodeksi. ”OLS voitettiin kerran”, Niemelä muistaa Limingan vuosilta.
Armeija-aika oli pelillisesti hiljaisempaa. Limingan Niittomiehet nousi kuitenkin kolmosesta kakkoseen ja kun sillä sarjatasolla ehti pari kautta mennä ihan hyvin, tuli puhelinsoitto Oulusta Karo Kuussaarelta. ”Sama lähteä testailemaan”, Niemelä ajatteli ja niihin aikoihin seuraa OLS:iin vaihtoi jokunen muukin pelaaja. ”Eka vuonna taisin istua paljon penkin päässä mutta loppukautta kohti olin enemmän ja enemmän kentällä.” Sillä tiellä mennään edelleen. ONNISTUU, KUN LAITTAA ONNISTUMAANRakennusinsinööri Niemelän nykyinen työnantaja ja sponsori MPK-Suunnittelu Oy on suhtautunut pelaamiseen hyvin. Liukuvaa työaikaa on hyvä hyödyntää esimerkiksi silloin, kun pelireissulta kotiin paluu venyy myöhään. ”Työ on sellaista, että pitää ajatellakin välillä”, Niemelä huomauttaa. Kun ikää on tullut, palautuminen on hidastunut: yksikin huono yö ja toipuminen vie aikansa. Eikä uni bussissa maita enää yhtä mutkattomasti, kuin takavuosina. Lapset Aatos, 7 vuotta ja Elma, 4 vuotta ovat tuttu näky edustusjoukkueen harjoituksissa. Arki-illat ovat Niemelöillä säätämistä ja vaikka Saara-vaimoaan Petri kiittää tukemisesta, on puolisolla toki omatkin menonsa. Silloin illan kulku menee jokseenkin näin: ”Aatos tulee koulusta kotiin ja haen Elman päiväkodista. Ruoat pöytään, evästä ja lelut mukaan ja autoon. Siellä he riehuvat menemään ja pelaajista aina joku viihdyttää”, perheenisä kuvailee.
”Tämä onnistuu, kun laittaa onnistumaan. Toisaalta tästä on tullut elämäntapa ja olemme tottuneet tähän.” Urheillessa murheet unohtuvat ja työasiat jäävät taka-alalle. ”Mihin sen ajan käyttää, kun lopettaa pelaamisen”, Niemelä miettii. Sähly on Niemelöiden arjessa läsnä joka ilta, sillä silloin, kun on vapaailta isän harjoituksista, ajelevat Petri ja Aatos pojan treeneihin. Isä toimii Ketut 12 –joukkueen yhtenä valmentajana. VANHUS SYTTYY HUUTELUSTAVastustajat huutelevat Niemelää vanhukseksi, kun tökkiminen, hakkaaminen ja provosoiminen alkaa tarpeeksi ärsyttää. Ei haittaa! ”Muissa joukkueissa minulla ei taida olla paljon kavereita… Mitä enemmän minulle huudellaan, sitä paremmin sytyn peliin. Kun muut keskittyvät huuteluun, niin me päästään tekemään maaleja”, hän kääntää.
Hyökkääjä vaatii paljon itseltään ja pitää sekä hyvänä että huonona piirteenään sitä, että kaiken pitää aina onnistua. ”Jos huudan jotain, niin huudan itselleni, en koko kentälliselle”, hän muistuttaa. Kopissa konkari ei ole juurikaan äänessä. Isä-hahmoksikaan hänestä ei ole, sillä sitä lajia hän saa jo tarpeeksi muussa arjessa. ”Välillä yritän tsempata, mutta ei ne minulta tule juuri kyselemään.”
Teksti ja kuvat: Tinja Huoviala |
