Seppo Rounaja on poissa

22.04.2016

Pitkäaikainen OLSsilainen Seppo ”Sepe” Rounaja on kuollut 30.3.2016 Oulussa 72-vuotiaana. Sepe tunnettiin OLS:ssa menestyksekkäänä jääpalloilijana ja myöhemmin seuran arvostettuna puheenjohtajana.  

Seppo Rounaja aloitti jääpallon Oulun Luistinseuran junioreissa 1950-luvulla. Edustusjoukkueeseen hänet nostettiin jo 17-vuotiaana vuonna 1960. A-maajoukkueeseen Rounaja valittiin ensi kerran jo kaksi vuotta myöhemmin 19-vuotiaana. Hän pelasi SM-sarjassa 16 kautta 1960–76, yhteensä 168 SM-sarjaottelua, joissa hän viimeisteli 277 maalia. Hän saavutti SM-sarjassa kaksi Suomen mestaruutta, kaksi hopeaa ja neljä pronssia.

Suomen maajoukkueessa MM-kisoissa Rounaja pelasi viisi kertaa vuosina 1965–73. Hän oli Suomessa vuonna 1967 järjestettyjen MM-kisojen maalikuningas ja valittiin samoissa kisoissa All Stars-miehistöön. Rounaja on saavuttanut SM-sarjan maalikuninkuuden kolmesti: 1966, 1967, 1973 ja vuoden pelaajaksi hänet valittiin 1970.

Sepe oli Oulun Luistinseuran puheenjohtajana 13 vuoden ajan 1995–2008 ja hän toimi sitä ennen seuran johtokunnassa vuosina 1973-77 ja 1980-88. Hän toimi pitkään myös PotnaPekka-säätiön hallituksen puheenjohtajana.

Rounaja kutsuttiin Suomen jääpalloliiton Kunniagalleriaan 34. jäsenenä.

Vahvasta yrittäjätaustastaan tunnettu Rounaja muistetaan Oulussa Rounajan suvun aina 1990-luvulle saakka omistaneen perinteisen Pohjalaisen Kirjakaupan toiminnan ajoilta. Hän perusti vuonna 1976 Oulun Squashhallit Oy:n (nykyään Liikuntakeskus Hukka), joka on laajentunut vuosien varrella muutamasta squashkentästä yli 10 000 neliömetriä käsittäväksi liikuntakeskukseksi.

Rounaja toimi urheilu-uransa jälkeen myös Oulun kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

OLS:n täyttäessä 100 vuotta 1980 seuran 100-vuotishistoriikin kirjoittaja Kullervo Leinonen kirjoittaa Sepen ansioista jääpalloilija näin:

”Vaikka olen tässä jääpalloilukatsauksessa ainakin pyrkinyt mahdollisimman säästeliäästi nosta­maan yksilöitä kovin keskeiseen asemaan seuran loistavan jääpallomenestyksen selittävänä tekijänä, ei käsitykseni mukaan ole joukkueurheilun hengen vastaista koettaa nimetä seuran paras jääpalloili­ja kautta aikojen. Tämä siksi, että jääpalloilu, johon seura valtaisan nuorisotoiminnan kautta satsaa hyvin paljon, tarvitsee myös idoleja ja siksi, että saumattoman yhteispelin lisäksi joukkue menesty­äkseen tarvitsee ratkaisijoita, jotka tiukassa tilanteessa uskaltavat ja kykenevät ottamaan vastuun.

Käsitykseni mukaan ei voine olla kiistaa siitä, että tällainen mies on ollut Seppo Rounaja, mies, jonka räjähtävää lähtönopeutta ja piiskansivalluksenomaista mailankäsittelyä on usein voitu ihailla. Kun nämä ominaisuudet ovat yhtyneet korkealuokkaiseen tekniikkaan ja hyvään peliälyyn, ei ihme, että Seppo Rounaja on jääpalloilijana saavuttanut käytännöllisesti katsoen kaiken, minkä jääpalloili­ja Suomessa voi saavuttaa. Mestaruussarjan maalikuninkuudet, Suomen parhaan jääpalloilijan arvo, valtaisa maaottelujen ja niissä tehtyjen maalien määrä, kaikki tämä nostaa Seppo Rounajan yhdeksi Suomen kaikkien aikojen parhaimmista jääpalloilijoista.

Seppo Rounajasta olen tämän loppukap­paleen kirjoittanut siksi, että tulevaisuudessa - niin vierasta kuin se historiankirjoitukselle onkin - jää­palloilu tarvitsee edelleenkin sepporounajia, jotta jääpalloilu nousisi uuteen kukoistukseen.”

OLS jää kaipaamaan

Sepe3.JPG

Sepe2.JPG

Sepe.jpg

17.11.2017Bandyliiga käynnistyy - Salibandyliiga jatkuu
19.10.2017Syyslomaviikolla avoimet ovet liikuntapaikoilla
18.10.2017Salibandyssa Superlauantai 28.10.
16.10.2017Jääpallon Suomen cup Oulussa 27.-29.10.
25.09.2017OLS:n jalkapallon edustus nousi Kakkoseen
03.02.2017OLS mukana Kannustajat 2017 yhteistyössä
18.11.2016Jalkapallossa yli 1000 lisenssipelaajaa
17.11.2016Bandyliiga käyntiin Oulussa la 19.11.
13.10.2016Nuorten keilakerho käynnistyy
20.05.2016Timo Salmi OLS:n uusi puheenjohtaja
22.04.2016Seppo Rounaja on poissa
12.04.2016Liity Arinan Kannustajiin ja tue OLS:n toimintaa
08.04.2016OLS ja Tullin Baari yhteistyöhön
06.04.2016Ohjattua keilausta Keilahallissa - myös paketteja tarjolla
14.01.2016OLS oli piirin suurin myös 2015
10.12.2015Kannustajat äänestys päättyy 13.12. - toimi heti
19.11.2015OLS 135 vuotta - Kannustajat äänestys käynnissä
11.11.2015OLS 135-historia julkistetaan pe 13.11. - juhlavuoden takkia saatavilla
15.10.2015OLS 135-historia ilmestyy marraskuussa
14.08.2015Napteekki tarjoaa etuja OLSsilaisille
02.07.2015OLS toimisto kesälomalla
16.02.2015OLS Suomen suurin salibandyseura
19.01.2015OLS 02 teki historiaa
05.01.2015OLS Pohjois-Suomen suurin futisseura
20.11.2014Jääpallon Bandyliiga käyntiin la 22.11.
19.11.2014OLS 134 vuotta
11.09.2014Leijonaliiga 2014-2015 ilmoittautuminen
22.08.201422.8.2014 SPV-OLS harjoituspeli suorana
19.08.2014Salibandykausi 2014-2015 käyntiin!
22.05.2014Arinan Kannustajat ja Veikkauksen yhteistyömallit - tue OLS:aa